Valtosen kirjan jälkeen, on todella tuskallista siirtyä oman tekstin pariin. En ihmettele lainkaan miksi kirja sai Finlandian. Sen lisäksi että kirjoitustyyli on kadehdittavaa, myös tarina on hyvä. Aluksi oli vähän vaikeaa ymmärtää mistä tästä oikein on kyse, mutta kyl se sit selkenee. Valtosta on jäljellä vielä parisataa sivua. En ehtinyt lukea viikolla niin paljon kuin halusin, koska vapaa-aika meni E:n parissa.
E:n lisäksi olen tällä viikolla työstänyt myös novellia. Tarvitsen novellia vasta loppusyksystä yhteen workshoppiin, mutta se tuli kirjoitettua jo nyt. Tämä ei välttämättä ole se novelli mitä lopulta käytän, mutta tämä tuli mieleen kun tuskailin etten tule ikinä keksimään mitään mistä kirjoittaa. Tämän novellin aihe on oikeastaan vanha. Se sai alkunsa ideasta jonka sain kolme vuotta sitten ja jota olisin käyttänyt sen vuoden nanowrimossa, jos olisin osallistunut.
Kuten suurimmassa osassa ideoissani, harvassa on lopulta ainesta pitkään tekstiin. Ne on enemmänkin välähdyksiä yksittäisten ihmisten elämästä, tai tietyistä tilanteista tai joskus jopa tunteesta. Ne on niitä "parhaita ideoita ikinä", joita ei idean nerokkuudesta huolimatta pysty venyttämään "oikeaksi" kässäriksi.
En ole mikään erityisen novelliystävällinen lukija. Yleensä kun luen, haluan lukea pitkää tekstiä. Novelleissa pelkään eniten sitä, että just kun pääsee tarinaan sisälle, se loppuu. Jotta en jäisi näin novellirajoitteiseksi, suunnitelmissa on lukea kaksi novellikokoelmaa jossain vaiheessa vielä tätä vuotta. Ruummiittomat, jotka ostin jo viime syksyn kirjamarkkinoilta, sekä jokin Alice Munroen kirjan.
Vaikka en ole erityisen innokas novellin lukija, olen jo pitkään haaveillut kirjoittavani niitä, enimmäkseen siitä syystä että saisin kirjoittaa jotain muuta kuin käsissä olevaa pitkää tekstiä. En kuitenkaan ole saanut aikaiseksi kirjoittaa yhtäkään, koska olen tavoitehakuinen kirjoittaja. Kaikilla teksteillä mitä kirjoitan, pitää olla jokin syy. Viimeksi kirjoitin novelleja muutama syksy sitten, kun osallistuin kaverin kanssa kirjoittamiskurssille. Olin siis todella innoissani kun sain syyn kirjoittaa jotain muutakin kuin E:tä. Koska tämä ei välttämättä ole se novelli jota lopulta käytän, tulen luultavasti kirjoittamaan ennen syksyä vielä muutaman muunkin.
Ehkä parasta tässä novellihommassa on ollut se, että on saanut kirjoittaa tekstiä jonka loppuun saaminen on muutakin kuin vain teoreettista. Sen takia lähestyn E:täkin luku kerrallaan perspektiivistä, jotta voin jollain tasolla hahmottaa sitä että teksti edistyy.
