Vuosi
vetelee viimeisiään. En vielä tiedä ehdinkö lukea Watersin
kirjaa tämän vuoden puolella, vai venähtääkö ensi vuoteen. Ei
sitä ole kuin joku 170 sivua jäljellä, mutta eilen en
ehtinyt/jaksanut ja tästä päivästä tiedän vain sen, että tulee
menemään myöhään ennen kun ehdin kirjan ääreen. Se jaksanko
enää siinä vaiheessa lukea on asia erikseen.
Lukemattomien
kirjojen kasa, eli ensi vuoden haaste, kasvoi kahdella kirjalla koska
kirjastossa oli poistomyynti D:
Kirjoja
tuli kotiin kassillinen, mutta osa oli sellaista tietoa mitä ei
sinänsä lueta, kuten neulontakirjat. Kaiken lisäksi sain kaksi
varausta ja pari päivää sitten tilasin amazonilta 10 kirjaa E:tä
varten. Jotenkin näyttää siltä että ensi vuoden haaste kaatuu
omaan mahdottomuuteensa ennen kuin se ehtii edes alkaa.
Ensi
vuodesta puheen ollen. En aio julistaa mitään lupauksia, koska en
harrasta niitä.
Deadlinet,
no se on sitten ihan eri asia.
Haluaisin
saada E:n sellaiseen kuntoon että voisin vuoden päästä lähettää
sen jonnekin. Se minne se lähtee riippuu ihan miten vuosi menee.
Kierrokselle ei ainakaan, mutta hyvällä lykyllä ehkä
arviointipalveluun. Tai voi olla että se menee silloin vasta
koelukioille.
Kevään
aikataulusta
Tammikuu:
Saada tämä editointikierros loppuun.
Uusia
lukuja on jäljellä 4 ja editoitavia 11. Loppuun tulee jäämään
pari kirjoittamatonta lukua mutta sille ei voi mitään, sillä loppu
on muutenkin vielä vähän auki.
Kevät:
Kirjoittaa.
Tavoite
olisi että kesään mennessä olisi kirjoitettu kaikki ja jäljellä
jäisi vain editointi.
Kesä:
Editointia.
Tiedä
vaikka kesällä voisi tehdä jo jotain niinkin hurjaa kuin yhdistää
nämä kaksi aikajanaa yhdeksi kokonaisuudeksi. Nyt tämä tuntuu
siltä kun kirjoittaisin kaksi eri tarinaa, vaikka kyse onkin yhdestä
projektista.
Yhdistämisen
ja uuden editointikierroksen jälkeen, olisi ehkä hyvä hetki pistää
koko projekti tauolle, kuukauden loma ennen seuraavaa
editointikierrosta vois tehdä hyvää sekä minulle, että
projektille.
Kesää
pidemmälle on turha suunnitella, syksystä puhumattakaan.
Eipä tässä sitten muuta. Hyvää uutta vuotta vaan kaikille!