sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Ei ihan

En ihan saavuttanut tämän viikon tavoitetta eli sitä, että K:n osuus olisi editoitu tiistaihin mennessä. Keskiviikkoon se meni ja enimmäkseen siitä syystä, että pelasin taas koko edellisen viikonlopun. En kuitenkaan kadu mitään, sillä pelaaminen tuli tarpeeseen. Maanantaina pakotin itseni tekstin pariin. Jäljellä oli vain yksi luku ja silti editoiminen tuntui siltä kuin olisin juossut unessa. Kaikki oli vaikeaa ja etenemistä ei tapahtunut lainkaan. 23 luvusta 7 jäi jollain tavalla auki. Kolme pitäisi kirjoittaa uusiksi ja neljässä kyse on siitä, että sieltä puuttuu jotain pientä. Yhdestä luvusta puuttuu kohtaus, jonka muistan kirjoittaneeni käsin, mutta jota en vain ole vielä löytänyt muistiinpanojen joukosta. 
 
Tänään kirjoitin uutta raakatekstiä ja syvensin asioita, jotka ovat vaivanneet minua K:n osuuksissa. Ensi viikolla voisin jatkaa vielä näiden seitsemän luvun työstämistä, mutta jossain vaiheessa olisi kyllä ajatuksena siirtyä taas E:n pariin. L:n osuusksia pitäisi myös jossain vaiheessa alkaa siirtämään koneelle. Varmaan läppärillä, koska Pennasta ei ole kuulunut mitään. Ei kuulema olisi ensimmäinen kickstarter joka lupaa enemmän kuin pystyvät toimittamaan. Kyllä se varmaan joskus saapuun, mutta voi olla, että aloittelen projektia ilman sitä.
 
Tänään olen aikalailla vaan lukenut ja tehnyt kotihommia. Kävin myös äänestämässä ja olin helpottunut, kun vaalinainen ei huomannut (tai välittänyt), että henkkarit oli hiukan vanhentuneet. Äänestin Haavistoa vaikka tiesin, ettei se ”hyödytä”. Mutta ainakin hän sai enemmän ääniä kuin Huhtasaari. Pieniä iloja ^_^