keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Heittämällä

Tänään tapahtui kaksi todella kivaa asiaa:
  1. Sain valmiiksi K:n muokkaukset ja vaihdettua minäkertojan kolmanteen persoonaan
  2. Yhdistin K:n ja L:n osuudet yhdeksi kokonaisuudeksi. 
K ja L on yhdistetty tällä hetkellä ihan heittämällä. L:n osuudessa oli se yksi luku, jossa K ja L tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa ja tätä lukua käytin ankkurina, kun mietin, missä kohtaan K:n tarinaa tämä tapahtuu. Muut luvut (eli kaikki mitä tapahtui ennen ankkuria ja sen jälkeen) pistin vain jotenkuten paikoilleen.

Kertojatyylin vaihtaminen ei ollut vaikeaa. Ainoastaan ensimmäisen luvun ensimmäinen kohtaus tuotti ongelmia. Minulla meni ikuisuus saada se kuulostamaan juuri oikeanlaiselta alkuperäisessä minämuodossa ja ajattelin jo silloin, että onneksi tätä ei tarvitse muuttaa kolmanteen persoonaan koska emmä tätä osaisi edes muuttaa. Ja en minä osannutkaan. Editoin tätä yhtä viiden rivin pätkää neljä päivää, kunnes mietin, että olkoon. Teen sen toiste. Lopputeksti meni sitten aika kevyesti ja oli kiva lukea K:n osuudet uudelleen ja aina välillä yllättyä, että näinkö tämä oli ratkaistu.

Seuraavaksi pitäisi alkaa punomaan K:n ja L:n osuuksia paremmin yhteen ja sitten on vielä ne 7 puuttuvaa lukua jotka pitäisi myös kirjoittaa. Niin ja tietenkin ne ensimmäistä viisi riviä jotka on vieläkin ihan väärin.