keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Flow tai jotain sen kaltaista

Oletan että flow ilmene kaikilla ihmisillä eri tavoin. Omalla kohdalla se mitä käsitän flowksi, on ajantajun menettäminen. Se on periaatteessa sitä, että istun alas kirjoittamaan ja yhtäkkiä on kulunut tunti tai pari. Näiden tuntien aikana olen hyvin tietoinen mitä teen, mutta jälkikäteen se tuntuu kuin yrittäisi selittää unta. Tänään minulla oli yli parin tunnin sessio. Aloitin editoimisen joskus kuuden maissa ja kun heräsin ensimmäisestä aallosta kello oli seitsemää vaille kahdeksan. Muistan ajatelleeni että pitää lopettaa ja tehdä teetä, mutta sitten päätin korjata yhden pienen kohdan ja seuraava muistikuva on se että mies tulee työhuoneesta ja kello on jotain kaksikymmentä yli. 

Valitettavasti flowta ei voi tilata tarvittaessa eikä sen aikana kirjoitettu teksti ole välttämättä mitenkään erityisen hyvää. Siitä jää kuitenkin jäljelle tosi kiva fiilis, mikä on ihanaa.