tiistai 8. syyskuuta 2015

Syksy

Kävin liikkumassa ja nyt ajatukset junnaa paikoillaan vaikka kello ei ole edes kymmentä. Työn alla on tällä hetkellä luku kaksikymmentä ja kirjoitin siihen juuri sivun verran uutta tekstiä. Siis käsinkirjoitettua, ei koneella. Nyt kuitenkin loppui puhti. Tuijotan paperia enkä saa enää mitään irti. Editointi tahti on hidastunut huomattavasti töiden alettua että epäilen kaikkien hienojen deadlinejeni pettävän. Kuten sen, että saisin editoitua tekstin syksyllä sekä kirjoitettua raakaversion menneisyyden aikajanasta ennen kirjamessuja. 

Tällä hetkellä minulla taitaa olla enemmän kirjoja kesken, kun koskaan aikaisemmin. Luen pilkun paikkaa, jos vaikka onnistuisin parantamaan kielioppiani, yhtä tenttikirjaa joka on aika tylsä ja jota on pakko lukea ajatuksen kanssa, eli hitaasti. ”Viihdykkeeksi” luen yhtä viime vuoden pääsykoekirjaa mikä oikeastaan on ihan mielenkiintoinen. Valitettavasti en voi kuitata yhtäkään lukuhaasteen kohtaa näillä tän hetken lukemisilla. 

Vaikka deadlinet ei ehkä pidä ja tekemistä on paljon, niin ei se haittaa. Sillä onhan nyt sentään syksy <3