torstai 17. syyskuuta 2015

Motiivin metsästys

Editoin juuri melkein seitsemänsataa sanaisen kohtauksen kahteen ja puoleen sataan. Hommaan meni tältä istumalta tunti, mutta olen editoinut tätä samaa kohtausta myös eilen ja toissa päivänä, joten tarkkaa tuntimäärää tälle viidensadan sanan pätkimiselle en osaa antaa.

Nyt olen alkanut löytämään kaikenlaisia pieniä epäjohdonmukaisuuksia E:n juonesta. Kuten se että E tekee asioita mitä sen juonen kannalta pitääkin tehdä, mutta sillä ei oikeastaan ole mitään syytä tehdä niitä. On sitä tullut löydettyä muitakin tällaisia juonikömmähdyksiä, mutta tätähän varten editointi on.

Minulla oli tällä viikolla suunnitelmissa mennä kahtena päivänä kirjastoon kirjoittamaan, mutta tänään piti olla sosiaalinen ja huominen seisaus pakottaa minut pyöräilemään (tai kävelemään, en ole vielä päättänyt) töihin, en tiedä jaksanko enää sen jälkeen eksyä kirjastoon. En ainakaan jos sataa ja olen märkä kun pääsen perille. Minulla ikävä käsinkirjoittamista ja sitä minun oli tarkoitus harrastaa näinä kahtena päivänä. No jos en perjantaina jaksa eksyä kirjastoon niin ehkä jaksan silti kirjoittaa kotona, kuppi teetä ja villasukat.

Nyt kello on kuitenkin niin paljon, että aivot ei enää suostu yhteistyöhön. Toivottavasti jaksan sentään lukea.