sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Loma

Ei tässä näin pitänyt käydä, mutta onneksi kävi. Torstaina kirjoitin tänne, että puolessa välissä ollaan ja että en tiennyt lainkaan miten jaksan just sinä päivänä editoida koska oli menoja ja sen sellaista. Kotiuduin torstaina vasta neljän paikkeilla ja ihme ja kumma sain editoitua kokonaisen luvun. Perjantaina saavutin viikon tavoitteen. Lauantaina tartuin koneeseen vasta iltapäivällä. Oli tarkoitus editoida yksi luku, mutta yhden jälkeen en ollut poikki joten tein toisen ja sitten vielä puolikkaan. Sitten väsähdin, mutta samalla aloin miettiä että jos jaksan tänään puristaa samanlaisen rupeaman, tämä kierros olisi siinä. 

Huomenna sitten lomalla. Ajattelin aloittaa sen keräämällä ensin yhteen kaikki irralliset muistiinpanot ja sitten miettimään rakennetta. 

Nyt katselen Helsinki Lit Osa 1. Kiva lopetus tälle päivälle.