Ja koska Scrivener on niin ihana, voin erottaa eri aikajanat toisistaan erivärisillä kansioilla. Jolloin puunäkymästä näkee heti, miten ne on rytmitelty. Sininen on nykyaikaa ja vihreä menneisyyttä.
Kansioiden otsikot ovat vain minua varten, eivät siis näy lopullisessa työssä kun kaikki yhdistetään yhdeksi dokkariksi.
Nyt jos Scriveneriin sais vielä sen suomenkielisen oikoluvun, elämä olisi melkein täydellistä.
Annoin ensimmäistä kertaa E:n tekstiä kirjoituspiirin kommentoitavaksi. Koska olin lukenut kyseisen luvun kymmeniä kertoja enkä enää nähnyt kirjoitusvirheitä, luulin ihan tosissani, että niitä ei ole. Opinpas ainakin sen, että tästä eteenpäin en kuvittele enää mitään vaan pistän tekstin kiltisti Libreofficeseen oikoluettavaksi ennen kuin laitan seuraavan kerran uutta tekstiä eteenpäin.
