E
meni koelukijoille ja nyt vain odotan. Aluksi olo oli todella
hämmentävä, aika lailla tyhjä. Olin jo tottunut siihen, että
aina voi tehdä jotain E:hen liittyvää. Kirjoittaa tai vältellä
kirjoittamista, mutta enimmäkseen miettiä. Sitten yhtäkkiä ei
enää ollut mitä miettiä. Jossain vaiheessa havahduin ajatukseen,
että nythän voin ajatella ihan mitä vain. Hurjaa vai mitä?
Eilen
kävin ostamassa uuden kirjoitusvihon ja aloitin kirjoittamalla
siihen sen vähän, mitä tiedän seuraavasta projektista. Tämä
projekti sai alkusysäyksen maaliskuun alussa, kun luin yhtä kirjaa
E:tä varten yksi lause pisti tarinan käyntiin.
Se
mitä tiedän tästä uudesta tarinasta on aika vähän:
Tiedän
missä se tapahtuu
Tiedän
päähenkilön sukupuolen
Tiedän
että selvitellään murhaa
Tiedän
sen dialoginpätkä, jolla tarinaa alkaa.
Ja
se on siinä. Päässä pyörii dialogia ja kohtauksia, mutta miten
ne kaikki liittyy toisiinsa, on vielä tyystin auki.
Tällä
projektilla ei ole edes nimeä, sillä nimeän projektini yleensä
päähenkilön mukaan, mutta nyt en vielä tiedä sitä.
Tämä
osa kirjoittamisessa on kuitenkin aivan ihanaa, kun tarina vasta hahmottuu. Kun saa kirjoittaa ihan mitä vaan mieleen juolahtaa, raakatekstiä (rooibosta lainatakseni), joka kerii tarinan auki. .
