En edes muista, milloin olisin viimeksi lukenut kirjan, jossa on kaikkitietävä kertoja. Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät on lyhyt kirja (jotain päälle kaksisataa sivua). Kirjan tapahtumat sijoittuvat yhteen päivään ja kertoo elintenluovutuksesta. Lyhyydestä huolimatta kirjassa oli paikoittain täytteen makua. Esimerkiksi pitkät selostuksen erään lääkärin tyttöystävästä.Tästä huolimatta mielenkiintoinen kirja.
Romuluksen pojat yllätti kahdella tavalla. Ensinnäkin lyhyydellään 139 s. ja sitten sillä, kuinka vetävä tarina oli. Törmäsin kirjaan kun luin Kirsin kirjanurkkaa. Arvostelussa mainitaan sivumäärä, mutta jotenkin olin ohittanut sen ja kun sain varauksen käteen mietin, tässäkö kaikki?
Romuluksen pojat on dekkari antiikin Roomassa (ihana konsepti). Koska sivumäärä on niin lyhyt tässä ei paljon jahkailla vaan tapahtumat lähtee heti käyntiin. Se mitä jäin kaipaamaan oli yksityiskohdat ja ympäristön tarkempi kuvaus. Niillä ei tässä tarinassa valitettavasti mässäillä.
Ruokarouvan tytär tarttui käteen Bestseller -hyllystä. Alkupuoliskon tapahtumat eivät ihan vetäneet. En vaan jaksanut innostua jatkuvasta matkustelusta varsinkin kun asetelma oli aina sama. Alli vetää ja Kirsti tulee perässä puolipakosta. Kaikki muuttuu kun Kirsti muuttaa Pariisiin. Sen osuuden ahmaisin päivässä ja muistin jälkeen, miksi rakastan tätä sarjaa. Vähän kyllä harmitti, ettei tässä osassa sarjaa enää siivoiltu tai pidetty huushollista huolta. Niiden kuvaukset kun olivat suosikkejani edellisissä osissa. Nyt tiskattiin vain pari kippoa ja talo kuurattiin lattiasta kattoon yhdessä lyhyessä sivulauseessa.
Tämän kuuntelin. Alkuun ajattelin tämän olevan vähän samanlainen taikasauvalupauskirja kuin Monica Leonellen kirjat, mutta sitten törmäsin Rachel Aaroniin Creative Pennin -podcastissa. Sen haastattelun perusteella sitten luin tämän, koska Aaron kuulosti järkevältä ihmiseltä. En ole katunut tätä ostosta. Käytin jopa Aaronin ohjeita hyväksi, kun suunnittelin Kellotornin toisen puoliskon juonta. Tässä vielä linkki alkuperäiseen postaukseen johon kirja perustuu.
Minä olen hidas kirjoittaja enkä siis tavoittele yhtä hurjia lukuja kuin kirjassa luvataan. Silti on hauskaa ja mielenkiintoista lukea tehokkuudenlisäyskirjoja. Kyllä niistä aina jotain jää käteen. Tässä oli hauska huomata, että tavallaan Aaronin tapa kirjoittaa on sama kuin mitä itse käytän. Eli ensin paperille ja sitten koneelle. Oma tapani on kuitenkin siksi hitaampi, että en kirjoita käsin vain lyhyesti mitä kohtauksessa tapahtuu vaan pikemminkin koko kohtauksen. Tässä vaiheessa kohtaus on tynkä joka laajenee kun siirrän koneelle ja uudestaan kun editoin. Ehkä tehokkuus nousisi jos osaisin kirjoittaa tämän tyngänkin koneella, mutta kun en osaa ajatella kone sylissä.
Näiden lisäksi luin yhden kirjan josta en keksi mitään hyvää sanottavaa, joten en sitten sano mitään. Sen verran sensuroin itseäni, että poistin "Kesäkuussa luettu" -postauksesta kirjan nimen sillä se oli kesken kun kirjoitin postauksen.
Nyt luen Kingin Ittiä ja yhtä kirjaa Kellotornia varten.
