sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Lokakuu ja riisipuuroa

On aina niin outoa olla tässä kohdin vuotta kun tuntuu, että vastahan vuosi vaihtui, vastahan oli kesä. Välillä kaipaa sitä kun lapsena ei hahmottanut ajan kulumista vaan päivät olivat loputtoman pitkiä koulupäivän jälkeen ja kesän vapaus ei loppunut koskaan. Kaikki muuttui yläasteella, kun tuli tietoisemmaksi viikoista ja kuukausista eikä kaikki enää sekoittunut yhdeksi loputtomaksi vuodenajaksi. 

Juon aamun toista kahvikupillista ja keittelen riisipuuroa. Me ollaan siinä mielessä ehkä outo pariskunta, että syömme riisipuuroa pitkin vuotta. Höyrykattilassa se on helppoa, kun ei tarvitse jatkuvasti arvuutella, että koskakohan se palaa pohjaan? Riittää kun varmistaa, että vettä on tarpeeksi. 

Kai se on pikkuhiljaa uskottava, että talvi on tulollaan. Suosikkitakki piti vaihtaa vähän paksumpaan ja kissakin hyrisee tyytyväisenä lämmintä patteria vasten.