On aina niin outoa olla tässä
kohdin vuotta kun tuntuu, että vastahan vuosi vaihtui, vastahan oli
kesä. Välillä kaipaa sitä kun lapsena ei hahmottanut
ajan kulumista vaan päivät olivat loputtoman pitkiä koulupäivän
jälkeen ja kesän vapaus ei loppunut koskaan. Kaikki muuttui
yläasteella, kun tuli tietoisemmaksi viikoista ja kuukausista eikä
kaikki enää sekoittunut yhdeksi loputtomaksi vuodenajaksi.
Juon aamun toista kahvikupillista ja
keittelen riisipuuroa. Me ollaan siinä mielessä ehkä outo
pariskunta, että syömme riisipuuroa pitkin vuotta. Höyrykattilassa
se on helppoa, kun ei tarvitse jatkuvasti arvuutella, että koskakohan se palaa pohjaan? Riittää kun varmistaa, että vettä on tarpeeksi.
Kai se on pikkuhiljaa uskottava, että
talvi on tulollaan. Suosikkitakki piti vaihtaa vähän paksumpaan ja
kissakin hyrisee tyytyväisenä lämmintä patteria vasten.
