sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Kaksi podcastia ja prosessista

Yritin katsella vähän noita aikaisempia postauksia, että olenko vielä maininnut näitä kahta podcastia ja nähtävästi en ole. Olen vain miettinyt postausta niin paljon, että päässä on jo melkein mielikuva sen kirjoittamisesta.


StoryShot Podcast – on Steven Manleyn lyhyt ja ytimekäs podcasti kirjoittamisesta, prosessista ja tekniikasta. Tätä ei voi kun suositella. Löysin tämän aika tuoreeltaan, joten pystyin kuuntelemaan kaikki jaksot saman päivän aikana. Jos pitää nyt jotain kritiikkiä antaa niin se on pituus. Nämä ovat pisimmillään noin parinkymmenen minuutin pituisia. Tämän miehen juttuja kuuntelisi mielellään pidempään. Hyvän ja viihdyttävän podcastin lisäksi on vielä juontajan ääni <3 <3 <3

Toinen mitä voin lämpimästi suositella on The Prollific Writer Podcast. Podcastin koko idea on siis kirjoittaminen ja nopeus. Pidin paljon alun jaksoista, missä Ryan J. Pelton kertoo omaa tarinaansa.
Varsinkin tämä Peltonin podcasti saa minut aina miettimään omaa prosessia (jonka tunnustan olevan tehoton). 
 
Se menee jotenkin näin:
  1. Kirjoitan käsin uuden luvun raakatekstin. Sanamäärä joka siirtyy koneelle voi olla mitä tahansa 300 ja 800 välillä. Tämän lisäksi kirjoitan myös paljon kaikenlaista ylimääräistä joka jää paperille kuten äänenavausta, tai kysymyksiä. Joskus aloitan kirjoittamisen sanoilla: Ei mitään hajua mitä tässä pitäisi tapahtua. Nämä ylimääräiset raapustukset eivät ole turhia vaan auttavat minua pääsemään vauhtiin.
  2. Siirrän raakatekstin koneelle. Tässä vaiheessa teksti voi laajentua hiukan. Jokin asia saa mielikuvituksen liikkeelle ja lähdenkin aukaisemaan herännyttä ajatusta. 
  3. Kirjoitan raakatekstin uudelleen. En editoi vanhaa, vaan aloitan ensimmäisestä sanasta ja lähden kopioimaan vanhaa tekstiä. Tässä vaiheessa aukaisen ja laajennan raakatekstiä ja usein se löytää lopullisen pituutensa joka voi olla mitä tahansa 1200 ja 2000 välillä. 
  4. Kirjoitan kaiken uudelleen. En koko lukua putkeen, mutta jonkin osan. Muutaman virkkeen kerrallaan joita sitten uudelleen kirjoitan niin monta kerta, että olen tyytyväinen. Joka kierroksella jotain muuttuu. Joskus löydän helposti lauseiden oikeat muodot, joskus totean pitkän väännön jälkeen, että tällä kierroksella en pysty parempaan ja siirryn tekstissä eteenpäin.
Kohdat 1-3 saattavat tapahtua aika lähekkäin. Yleensä siten, että 1-2 samana iltana ja 3 seuraavana päivänä. Esimerkiksi kellotornissa K:n osuudet menivät aikalailla näin. L:n osuudesta on olemassa vain raakateksti eli kohta 1. Kunhan Penna joskus saapuu taloon teen kohdat 2-3. Kohdan 4 aloitan vasta sitten, kun olen siirtänyt kaiken koneelle ja kirjoittanut edes kerran kaiken läpi.

Kun sanon blogissa, että kirjoitan uutta tekstiä, tarkoitan sillä kohtaa 3. Kun puhun editoimisesta, se on kohta 4. Teksti ei ole valmis kun kohta 4 on ohi. Vaan yleensä käsikirjoitus käy läpi monta 4-kierrosta. Siten jossain vaiheessa, kuten nyt K:n osuuden kanssa, tulee se hetki kun ei enää tiedä mitä tehdä ja sitten tulostan pinkan. Kunhan ne korjaukset on sitten taas projektissa, teen varmasti vielä ainakin kerran kierroksen 4.

Kuten sanoin, tehotonta, kun vertaa Peltonin haastateltaviin. En kuitenkaan koe mitään painetta muuttaa tätä. Olisihan se kiva, jos osaisin ajatella kone sylissä jolloin voisin hypätä yli kohdat 1-2 ja siirtyä suoraan kolmoseen. Mutta toisaalta, pidän käsinkirjoittamisesta. Pidän myös kohdasta 4 jossa teksti löytää oikean ulkoasun. Ne jatkuvat uudelleenkirjoittamiset saattavat kuulostaa työläillä, mutta minulla on usein niin hauskaa, että se on vaivan arvoista.