torstai 17. tammikuuta 2019

Yksi hyvä lause

Tänään oli iltavuoro mikä tarkoitti hiljaista ja pitkää aamua, toista kupillista kahvia sekä kirjoittamista. Sain aamulla valmiiksi L:n osuuksien kierroksen. L:n kierros ei ollut vaikea, koska enimmäkseen luin vain tekstiä läpi ja tein pieniä muutoksia. Muutama kohtaus vaati hiukan enemmän työtä, mutta enimmäkseen se oli vain sitä lukemista. Tämä oli helppo kierros koska en vaivannut päätäni puuttuvilla kohtauksilla tai vääntänyt kieltä kauniimmaksi. Seuraavaksi olisi tarkoitus siirtyä hetkeksi K:n pariin. Kirjoitan tällä hetkellä yhtä puuttuvaa kohtausta, mutta sitten voisin tulostaa ja lukea osuuden paperilta läpi. Voisin samanaikaisesti sekä luoda kohtausluettelon että editoida punakynän kanssa.

Tällä hetkellä luen Sara Ehnholm Hielmin Ja sydän oli minun. K:n osuuksissa, aivan tekstin alkupäässä, on kohtaus, missä yritän kuvailla erästä tiettyä ääntä. Koko näiden (vähän yli) kahden vuoden ajan, kun olen kirjoittanut K:ta en ole osannut kuvailla tätä ääntä oikein. Kuulen äänen päässäni ja tiedän, mitä haluan kuvailla, mutta en silti saanut sitä ajatusta paperille. Eilen makasin jo vuoteessa ja luin Ehnholmin kirjasta kohtausta, missä hän kuvailee joutsenta ja ääntä joka tästä tietystä joutsenesta syntyi. Ja silloin keksin sen. Vaikka Ekholmin kuvailema ääni ja se mitä itse yritin kuvailla ovat täysin erit, jotenkin se, että luin äänestä tekstiä sai tajuamaan mitä ajoin takaa. Sitten äkkiä kännykkä esille koska tiesin, että jos en saa lausetta talteen unohdan sen.