keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Ensimmäinen luku

Olen editoinut. Lauantaina siirsin muutaman korjauksen koneelle ja sunnuntaina aloittelin L:n osuuksien ensimmäisen luvun ensimmäisestä kohtauksesta. Nyt on kaikki neljä kohtausta käyty läpi ja seuraavaksi voisin lukea tekstin pädiltä. Se toimii melkein yhtä hyvin, kuin tekstin lukeminen paperilta (ilman, että tarvitsee säätää printterin kanssa), ja mitä parasta voin korjata tekstin suoraan Scriveneriin, kun sen saa nyt myös pädille.

Vaikka editoiminen on sujunut ilman suurempia ongelmia ja olen tyytyväinen lopputulokseen, niin jotenkin energia (ja myös into) ei vaan tunnu riittävän. Luulen, että pääsyyllinen on ihan ne päivätyöt. Siellä on liikaa kaikenlaista mielenkiintoista, että sitten kun vihdoin pääsee kotiin päivän kokonaisenergiasta on jäljellä vain murusia.

Laskeskelin tässä viikonloppuna, että jos editoisin luvun viikossa niin hyvällä onnella voisin saada L:n osuudet tehtyä elokuun alussa. Vielä parempi olisi saada tehtyä ne ennen elokuuta, sillä jos saan elokuun vapaaksi, niin voisin viettää kesälomani yhdistämällä K:n ja L:n osuudet yhdeksi (järkeväksi?) tarinaksi.