sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Editointia

Olen nyt puolitoista viikkoa editoinut E:tä kustannustoimittajan kommenttien perusteella ja ensijärkytyksen jälkeen (ihan vain kommenttien lukumäärästä johtuen), ei tämä ole vielä ollut niin kauheaa, kuin pelkäsin. 

Ensimmäinen puolitoista viikkoa sen jälkeen, kun sain kässärin takaisin, meni ihan vain kommenttien selailuun ja miettimiseen ja helatorstaina tartuin toimeen.

Tänään sain korkattua puolenvälin tästä ensimmäisestä editointikierroksesta. Ensimmäisellä kierroksella tarkoitan sitä, että käyn läpi jokaisen wordissa olevan kommentin ja joko korjaan sen tai jätän hautumaan. Mitään isoja rakennemuutoksia ei onneksi tarvitse tehdä. Muutoksia on oikeasti vain yksi ja sen toteuttaminen ei ole kovin vaikeaa, mutta se tulee aiheuttamaan ainakin yhden pulman, jota en ole vielä onnistunut ratkomaan. Enimmäkseen korjaukset liittyvät syventämiseen (koskien sekä hahmoja, että taustatarinaa). 

Tällä kierroksella ei tarvitse kuitenkaan syventää mitään. Se on ensi kierroksen ongelma.

Oma deadline tälle ekalle kierrokselle on juhannusviikonloppu, mutta toivottavasti saan sen aikaisemmin tehtyä. Sen jälkeen pitäisi tehdä se muutos ja seyventämiset sekä korjata kaikki ne kohdat jotka hyppäsin yli tällä kierroksella.

Kustannustoimittajalle kässäri pitää palauttaa elokuun alussa eli sopivasti ennen kuin siirryn lomalle.