Retriitti

Viime viikonloppuna osallistuin Morren järjestämään kirjoittamis retriittiin. Oli hauska huomata kuinka kovasti olin odottanut reissua, silti perjantaiaamuna kun kävelin pysäkille jännitin niin paljon, että toivoin ettei koko reissua olisikaan. Jännitys hälveni hiukan työpäivän kuluessa ja iltapäivällä tuli kyyti kirjoittajaystävältä joka alunperin vinkkasi minulle tästä reissusta. 
 
Menomatka kesti melkein kolme tuntia kun käytiin välillä kahvilla ja sitten vähän eksyiltiin, google mapsista huolimatta. Perillä odotti Morre myssy päässä ja olin vähän pettynyt kun en nähnytkään sitä kuuluisaa kaljua (näin mä sen sit myöhemmin). Eräs toinen kaveri oli vinkannut että paikalta saa erinomaista käsintehtyä fudgea, no se oli valitettavasti loppu, mutta spoilaan vähän että tällä tarinalla on onnellinen loppu. Saatiin hiukan fudgea aamupalalla ja kotiin ostettavaksi sunnuntaina.
Yhteensä osallistujia oli kahdeksan, joista yli puolet oli joko julkaissut tai julkaisemassa ihan lähiaikoina. Meitä täysin harrastelijoita oli minun lisäksi kaksi muuta. Silti ryhmään ei syntynyt mitään jakoja mikä oli todella hienoa. 
 
Perjantaina en kirjoittanut sanakaan. Oltiin kaverin kanssa perillä viideltä, kuudelta tavattiin muut osallistujat ja seitsemältä siirryttiin syömään. Loppuillan luin. 
 
Lauantai alkoi ihanalla aamiaisella ja sitten siirryimme toiseen tilaan. Ensin Morre vähän kertoi henkilöhahmoista ja infodumpeista ja muista kirjoittamiseen liittyvästä. Sitten oli vapaata kirjoittamista aina puoleenpäivään minkä jälkeen oli lounas ja Magdalena Hai tuli kertoilemaan historiallisesta romaanista ja taustatutkimuksesta. Oli ihan mielenkiintoista juttua. Tämän jälkeen oli taas puolitoista tuntia vapaata kirjoittamista, ennen kun mentiin kuudelta syömään. Osa jatkoi syömisen jälkeen karaokebaariin, minä olin siinä vaiheessa jo sen verran jäässä että vetäydyin suosiolla huoneeseen. 
 
Sunnuntai alkoi taas aamiaisella, sitten Morre jatkoi luennointia kliseillä ja näkökulmilla sekä kustantajan lähestymisestä. Tämän jälkeen oli lounas ja sitten me jo lähdettiinkin.
Kaiken kaikkiaan ihana reissu. Siinä ei hirveästi tullut sitä kirjoittamisaikaa, varsinkaan minulle kun en osaa kirjoittaa illalla. Moni muu työsti tekstiä yömyöhään, mutta minä olen niitä jotka simahtavat viideltä. 
 
Jos jotain negatiivista pitää keksiä reissusta, niin olkoon sitten se että siellä oli aivan käsittämättömän kylmä. Olin suunnitellut kirjoittavani muiden mukana samassa tilassa missä Morre piti lauantaina luennon, mutta olin niin jäässä että oli pakko siirtyä omaan huoneeseen missä olin vääntänyt patterit täysille. Olin ottanut itselleni yhden hengen huoneen, jossa onneksi oli kuitenkin kaksi sänkyä koska silloin sain yöllä pöllittyä toisen peiton itseni päälle. 


Seuraava reissu on ehkä marraskuussa ja aiheen kauhu. Vaikka en kirjoita kauhua, voisin silti liittyä mukaan jos reissu järjestyy. 

En ottanut reissusta ainuttakaan kuvaa, koska se ei koskaan käy mielessä paikan päällä.  

Saavuttamattomat tavoitteet

Kuulkaas niitä on paljon. Halusin saada E:n nykyhetken loppuluvut editoitua ennen viikonlopun reissua, mutta ihan en päässyt tavoitteeseen. Viimeisin on vielä kesken, muista puuttuu enää oikoluku. Viimeisin luku on muutenkin ihan tuskanen ja vaatii luultavasti useamman uudelleenkirjoittamiskierroksen ennen kun sitä kehtaa katsella häpeilemättä. 
 
Viikonlopun tavoite oli saada E:n menneisyyden ensimmäinen luku tulostus valmiiksi. Noh, tulostin sen kyllä justiinsa, mutta enemmänkin siinä toivossa että saan siitä ehkä printtinä paremmin kiinni, koska en vain jaksa enää tuijottaa ruutua. 
 
Tulevan viikon tavoite olisi sitten se, että saisin nuo roikkuvat luvut pakettiin, jottei tarvitse katsella niitä ainakaan vähään aikaan. Pääsiäisenä tavoitteen olisi sitten saada valmiiksi luvut 1 ja 2 ja sitä seuraavalla viikolla luku 3. 
 
Muuten ajattelin asettaa tavoitteeksi että saisin tämän osuuden valmiiksi heinäkuuhun mennessä. Se tekis suurinpiirtein kaksi lukua/viikko, eli ei täysin mahdoton tavoite, mutta mahdollisuudet epäonnistua ovat olemassa. 
 
Viikonlopun reissusta voisin tehdä ihan oman postauksen, mutta vähän myöhemmin.

Stoppi

Olisin mielelläni halunnut saada viimeiset luvut editoitua tänään, mutta nyt tuli stoppi. Tässä käy aina näin, että kun saavutan editoinnin lakipisteen, jatkaminen on sen jälkeen aivan turhaa. Viimeiset neljä lukua olen editoinut punakynän kanssa ja vielä pitäisi jaksaa siirtää ne jossain vaiheessa koneelle, mutta se päivä ei ole tänään.

Sekin harmittaa että lukeminen ja editoiminen taistelevat samasta ajasta. Sitäkin kun olisin halunnut harrastaa, varsinkin nyt kun kesken on hyvä kirja.  

Arki

Viikonloppu meni jotenkin vähän ohi. Lauantaina oli koulun lähipäivä ja sieltä suoraan kirjoittajapiiriin. Eilen en tehnyt paljon muuta kuin pelasin ja vähän kotihommia. En lukenut, en kirjoittanut en tehnyt mitään hyödyllistä, mutta silti en kadu siitä mitään. Nollauspäivät tulee aina tarpeeseen. 

Kirjoittajapiiri on piristynyt huomattavasti nyt kun osallistujamäärä tuplaantui neljään. No just ensi keralla paikalla ei sitten ole muita kuin vetäjä, sillä kaikilla muilla oli joku meno.

Tänään pitäisi tehdä monta asiaa, alkaen töihin menosta. Illalla haluan editoida E:tä ja lukea, eilen en jaksanut edes ajatella tekstiä, mutta nollauspäivän ihanuus on se, että seuraavana päivän jaksaa taas. Ikeastakin pitäisi tilata tavaraa, päällimmäisenä tyynyt jotta voidaan lukea vuoteessa. Pitäisi myös etsiä jostain joku mies, joka voisi tulla toukokuun lomaviikolla repimään kylpyhuoneen alakaapin pois, sillä se kastuu aina kun joku käy suihkussa. Pinta kupruilee ja kaappi haiskahtaa homeelle. Ikeasta voisi löytyä siihenkin joku kiva kärry, missä säilyttää niitä muutamia tavaroita mitä alakaapissa on. Sitten on paljon muutakin mitä pitäisi tehdä, käydä kirjahylly läpi ja pistää pari mailia menemään. Kissakin pitäisi käydä houkuttelemassa hereille, jotta saan korjattua vuoteet ennen kuin pitää mennä töihin.

Hyvää syntymäpäivää

E...melkein… Eilen vaan tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun kirjoitin blogiin kirjoittaneeni E:n ensimmäisen luvun. E:stä ei tullut vuodessa valmista, mutta kaukaisessa horisontissa häämöttää jo teoreettinen maaliviiva.

Editointi puolella olen päässyt yli puolen välin sen printti kasan kanssa, jota nyt käyn punakynän kanssa läpi. Taisin mainita että siinä oli kymmenen lukua, no oikeastaan siinä oli kymmenen lukua sekä 3-4 yksittäistä uutta kohtausta joista osa oli kyllä ihan luvun pituisia. Uskon että saan käytyä tekstin läpi ennen ensi viikon perjantaita, mikä on ihan hyvä, koska silloin voin pistää kaiken töistä ylijäävän energian (jota ei kyllä ole kovin paljon) E:n menneisyyden raakaversion editointiin.

Podcastien kuunteleminen jatkuu. Ne on oivaa viihdettä työmatkoilla, kun olen täysin kykenemätön lukemaan bussissa (jos voisin, lukisin).Suurimmassa osassa on käytössä sama formaatti, eli ensin vetäjä kertoo omat kuulumiset ja on haastattelu.

Se mihin olen aika usein kiinnittänyt huomiota näissä haastatteluissa, on kirjojen määrät jotka jotkut kirjailijat tuottavat. Yksikin sanoi kirjoittavansa 8000 sanaa päivässä. Toiset ei ihan niin hurjia lukuja saa päivässä aikaan, mutta silti kymmeniä kertoja niin paljon kuin mihin olen itse kykenevä. Tietty suurin osa näistä tyypeistä on täysipäiväisiä kirjailijoita ja ne kirjoittaa englanniksi, mutta silti.

Kyllähän minäkin tunnistan itsessäni sen piirteen, että olen välillä kovin malttamaton. Mutta se liittyy enemmän siihen, että haluan nähdä minkälaiselta tarina näyttää valmiina.

Esimerkkinä Jake Bibble jonka podcastia kuuntelin paljon viime kesänä, mutta nyt olen vähän kyllästynyt, sanoi kirjoittavansa kirjan noin kahdessa kuukaudessa. Tämä on yksi niistä tyypeistä joiden sanamäärät saa minut haukkomaan henkeä. Bibblellä oli yksi jakso missä aiheena oli määrä vastaan laatu, mikä kannattaa kuunnella. Eihän määrä ja nopeus tarkoita tietenkään huonoa laatua, niin kuin hitaus ei takaa Finlandia voittoa. Bibble itse selittää nopeutta sillä, että hän kirjoittaa pulp-kamaa, eli nopeaa viihdettä, ei mitään korkeakirjallisuutta. Itselläni vain herää nopeudesta kysymys, voiko kirjoittaminen olla enää nautinto, jos tekstiä syytää ulos kuin pieni tehdas?

Muistan katsoneeni kerran yhden Donna Tartin haastattelun, jossa hän kertoi miten hitaasti hän kirjoittaa (noin 10 vuotta/kirja), kuinka hän voi maata koko päivän sohvalla silmät kiinni ja miettiä tarinaa ja hahmoja ja sitä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Ja kuinka tämä on työtä, vaikkei hän kirjoittaisi päivän aikana yhtäkään sanaa. Tässä kiteytyi ainakin minulle se, mikä kirjoittamisessa on ihanaa. Se että voi vain velloa omassa tarinassa, sen maailmassa ja sen hahmoissa. Tästä syystä pidän enemmän siitä vaiheesta kun on jo olemassa tekstiä ja sitä saa rauhassa muokata mahdollisimman lähelle sitä mielikuvaa, kuin mitä tarina oli päässä.

Tiedän, on aina hirveän helppoa arvostella muita, kun oma elanto ei ole kiinni tuotetussa tekstissä.

Editointia

Aika rennosti tullut otettua nämä päivät, kun E:tä ei tarvitse enää kirjoittaa sanamäärätavoitteet silmissä. Lauantaina käväisin Sellon kirjoittajapiirissä, muuten ihan kiva keikka mutta siellä oli minun lisäksi vain vetäjä. Kahdesta ihmisestä ei saa piiriä sitten millään, joten laitoin mailia niille, joiden kanssa olin kirjoittamisworkshopissa loppusyksystä. Ainakin pari näytti innostuvan ja lupasi tulla käymään. Käyn piirissä ainakin vielä kerran, mutta jos kävijämäärä ei tästä piristy, niin varmaan feidaan itseni sieltä pois. En ole muutenkaan vielä varma, onko se nyt ihan minun juttu.


Tällä hetkellä työn alla on ne E:n luvut, jotka syntyivät loppuvuoden editointikierroksessa. Osa on täysin uusia ja osa vanhoja jotka muuttuivat niin paljon, että ne menee melkein uutena. Yhteensä lukuja on kymmenen ja nyt työn alla on ensimmäinen. Näiden kanssa ei ole mitään tavoitteita, editoin niitä niin vähän tai paljon kun tuntuu. Jos määrään näille deadlinen, siinä käy niin että väsyn ja väsähdän ja sitten työstän ne liian nopeasti koska haluan vain päästä niistä eroon.


E on kokonaisuudessaan tällä hetkellä 90 727 sanaa. Scrivenerin mukaan se tekee 462 A4-arkkia. Pokkarin sivuina luku on 260. Tämä projekti on tällä hetkellä melkein tuplasi niin pitkä, kuin projektini yleensä, mutta tämä urakka onkin tuntunut siltä, kuin kirjoittaisi kaksi eri käsikirjoitusta, varsinkin tässä vaiheessa kun nykyhetki ja menneisyys on kirjoitettu omana kokonaisuutena. Ehkä tämä alkaa tuntumaan yhdeltä projektilta sitten kesällä, kunhan alan yhdistelemään lukuja.

Ainokin on sitten vihdoin korkattu. Aino, eli projekti A. Pelkistä kirjaimista kirjoittaminen on vähän tylsää, joten eipä se nyt haittaa, vaikka Ainosta puhunkin. E saa jää vielä E:ksi. Maanantaina oli vähän vaikea nukahtaa, joten nousin ylös ja kirjoitin. Kolme ja puoli sivua käsin, eli melkein ensimmäinen luku. Siitä jäi puuttumaan vielä se tärkein kohtaus, mutta päästyäni siihen asti kättä särki ja päätä väsytti joten jätin sen suosiolle seuraavalle kerralle.


En ymmärrä miten voi olla vasta keskiviikko, vaikka olen jo ihan valmis viikonloppuun.

Helmikuussa luettu

Kepler62 luin töitä varten. Aivan ihana ja visuaalisesti kaunis kirja. Lyhyt, tunnin mittainen lukukokemus ja sain miehenkin innostumaan tästä. Tällä kirjalla saan myös kuitattua jämähaasteen scifikirja kohdan. 

Poika joka menetti muistinsa oli myös vinkkausta varten luettu kirja. En tiennyt mitä odottaa, muuta kuin että luultavasti hyvä koska voitti Finlandian. No, olihan se hyvä. Tosi hienosti Onkeli kohteli kuvasi laitapuolen kulkijoita tavallisina ihmisinä, eikä jokainen vastaan tullut perhe ollut onnellinen ydinperhe.

 

Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset. Ei siis ollut tarkoitus ottaa tätä nyt luettavaksi, sillä hyllyssä on niin paljon muutakin mitä pitäisi lukea, mutta, luin Kirsin kirjanurkan arvostelun ja innostuin kahdesta syystä:
1. Tarina
2. Rakenne joka on samantyylinen kuin E:ssä, eli menneisyys/nykyhetki lukujen vaihtelua. Halusin nähdä miten se oli saatu toimimaan.
Muuten, aivan ihana kirja. Aluksi oli vähän vaikea pysyä mukana kenen näkökulmasta tarinaa tarkastellaan koska se vaihtui niin tiuhaan, mutta joko se väheni hämmentävän alun jälkeen tai sitten vain totuin siihen, mutta myöhemmin se ei tuntunut ongelmalliselta.
Hieno kirja ja hyvä lukukokemus. Päähenkilö oli ehkä vähän kapeakatseinen ja välillä raivostuttavan putkiaivoinen, mutta tämä ei siis ole moite, vaan ihan toteamus fiiliksestä joka jäi.

Näiden lisäksi luin yhden tenttikirjan ja yhden E:n taustatutkimukseen liittyvän kirjan.