Univajetta ja sanoja

Aika usein jos en saa unta nousen ylös ja kirjoitan. En koneelle vaan käsin. Jotain siinä kun kynä liikkuu paperilla saa ylikierroksilla juoksevat ajatukset rauhoittumaan. Eilen tämä temppu ei toiminut. Menin aikaisten nukkumaan koska väsytti. Kuulostelin unta, mutta sitä ei tullut. Nousin ylös ja kirjoitin. En muista nyt jälkikäteen kuinka paljon. Luultavasti sivun, koska se yleensä riittää. Viime yönä ei riittänyt. Nousin pari kolme kertaa ja kirjoitin aina vain lisää. Kolmelta keitin teetä ja jäin sohvalle lukemaan. Neljältä takaisin vuoteeseen. Luvusta tuli pidempi kuin yksikään käsinkirjoitettu luku. Yleensä tekstiä syntyy kolmesta kuuteen sivuun. Tämä on kahdeksan.

En mennyt viime viikolla teekauppaan kirjoittamaan, joten en voi raportoida siitä sen tarkemmin. Oli pitkä päivä ja teki mieli mennä kotiin. Ensi viikolle on kuitenkin sovittu kirjoittamistreffit. Kokeillaan Richardinkadun kirjastoa. Se ei ole lähikirjasto, eikä millään lailla matkan varrella, eli sinne täytyy ihan varta vasten mennä. Toivottavasti sieltä löytyy jokin vapaa pöytä meitä varten.

En ole

En ole valokuvaaja. En ole sopeutunut tähän sometusaikaan enkä nappaa jatkuvasti kuvia muistiin. Jos kissa on saanut itsensä pulaan, mielessä ei ole ensimmäisenä videon tai kuvan ottaminen vaan kissan pelastaminen ja sitten vasta välähtää, että tästä olisi voinut tullut hauska kuva. 

Mutta sitten joskus onnistaa, kuten perjantaina kun laskin lankakerän pöydälle ja tajusin, miten hauskasti pöydällä olevien esineiden värit sopivat yhteen. 

 Pädikin olisi sopinut hienosti tähän kuvaan koska on saman värinen kuin muki. 

Räikeimmät epäonnistumiset kuvaamisen kanssa koen juuri kissaa kuvatessa.
 

Aina välillä haluan saada siitä hyvän kuvan, mutta lopputulos on vain epätarkka otos silmästä tai sieraimesta.

Varastetut hetket

Viime aikoina olen onnistunut varastamaan kirjoitusaikaa kaiken muun arjen keskeltä. Olen suunnannut tahalleen aikaisemmin töihin ja istuutunut lähikahvilaan. Olen löytänyt itseni vahingossa liian aikaisten työpaikan läheltä ja päätynyt kirjoittamaan. Tällä viikolla on ollut hetkiä, kun olen voinut sovittaa varastetun hetken arjen kiireeseen. Se vaatii hiukan suunnittelua ja sen, että ottaa kirjoitusvihon mukaan. 

 

Hutejakin on tullut. Tiistaina raahasin kirjoitusvihkoa mukana ihan turhan takia. Aikaa oli, mutta paikkaa missä istuutua ei. 

 

Sasu puhui kirjoittamisvihoista postauksessaan. Päävihkoni on Miquelrius kierrätyspaperi-vihko kokoa A4. Se kuitenkin painaa ja täyttää käsilaukun minkä takia en raahata sitä turhan takia mukana. Tästä syystä käsilaukun pohjalla lymyilee kaikista pienin Moleskin-vihko odottamattomia ja suunnittelemattomia kirjoitushetkiä varten. On myös A5-kokoa oleva geneerinen kovakantinen vihko, jonka korkkasin käyttöön worldconissa. Tiesin, että siellä on todennäköisesti aikaa kirjoittaa, mutta isomman vihon raahaaminen ei houkuttanut. Tiistaina harkitsin tämän A5-vihon ottamista mukaan koska laukku painoi muutenkin, mutta luotin siihen, että pääsen kirjoittamaan ja silloin päävihon mukana roudaaminen tuntui vaivan arvoiselta. 

Ensi viikolle olen suunnitellut yhden kirjoitushetken pieneen tee-puotiin jonka "löysin" tällä viikolla. Laitoin sanan löysin lainausmerkkeihin, koska olen kulkenut tämän paikan ohi vuosia, mutta vasta tällä viikolla astuin sisälle ja huomasin, kuinka ihana kahvilanurkkaus kaupan sisältä löytyi.

Syksy ja Growin Gills

Syksy tuli ja sen mukana kaikenlaista. On kivoja asioita kuten se, että voin jälleen käyttää aknelääkettä kun aurinko ei porota kirkkaalta taivaalta. On uusia työjuttuja. On arki ja rutiinit. On lukemisen ilo (tämä palautui heti kun selviydyin itistä). Sitten on myös se ikävämpi puoli, eli ensimmäinen flunssa ja työpäivänjälkeinen uupumus. Osittain tämä tietenkin johtuu flunssan jälkiseurauksista, ei pitäisi arvioida työpäivän jälkeen jäävää energiatasoa ennen kuin tauti on kunnolla ohi. 

Sain vihdoin luettua Jessica Abelin Growin Guills -kirjan loppuun ja ei voi muuta kuin kehua.

Kirjan perusidea on oppia priorisoimaan projektit jotta saat jotain valmiiksi. Jos sinulla on vaikkapa viisi eri luovaa työtä kesken ja työstät niitä jokaista päivittäin, mikään niistä ei edisty tarpeeksi jotta saisit jotain näkyvää aikaiseksi. Sen lisäksi, että jatkuva projektien vaihtaminen heikentää keskittymistä se on myös ajantuhlausta, sillä mieli tarvitsee aikaa sopeutua seuraavaan projektiin. On siis parempi keskittyä viisi tuntia yhteen projektiin kuin jakaa sama aika viiden projektin kesken.

Aloitin kirjan lukemisen heti kun ostin sen joskus kesällä. Puolenvälin jälkeen lopetin koska tuntui, ettei kirja puhuttele minua lainkaan. Olen aina ollut yhden projektin ihminen. Kun editoin E:tä pistin Kellotornin jäähylle ja vaihdoin takaisin kun E lähti pois.

Sitten huomasin, että tunteet joita Abel kuvailee jos projekteja oli liikaa, olivat samat mitä koin Kellotornin kanssa. Kellotorni on yksi projekti, mutta samaan aikaan kirjoitin raakatekstiä, editoin vanhaa tekstiä, luin Kellotorniin liittyvää kirjaa ja ittikin taisi olla tässä vaiheessa kesken. Aina kun tein mitä tahansa näistä asioista tuntui, että pitäisi olla tekemässä jotain toista. Saatoin päivän aikana tehdä vähän kaikkea ja lopulta käteen jäi vain olo, että mikään ei edisty.  

Sitten otin Abelin kirjasta oppia ja priorisoin Kellotorniin liittyvän kirjan ykkössijalle. Itin lukeminen venyi, mutta oli helpotus saada taustatutkimukseen liittyvä kirja alta pois.

The German forest/Dark forest. Tämä on se termi mitä Abel käyttää sille tunteelle, kun projektin alkuinnostus on kadonnut ja huomaat seisovasi keskellä pimeintä metsää jossa ei ole valoa ja jopa se seuraamasi polku on kadonnut. Tämä on se kohta kun kaikki on huonosti. Et usko enää ideaan etkä omiin kykyihin ja kaikki mitä teet on ajanhukkaa.

Se mikä puhutteli minua kirjassa eniten, oli kohta päivittäisestä puurtamisesta. Joka päivä istut alas työstämään projektia ja silti koet, ettei se edisty. Päivittäinen puurtaminen edistää kyllä projektia, mutta se mitä saat aikaiseksi on vain murusia isossa kokonaisuudessa.

Tämä suo (metsä ei oikein toimi suomeksi) on se kohta kun olisi helpointa antaa periksi.

Olen kokenut tämän saman tunteen ennenkin sekä E:n, että sitä aikaisempienkin projektien kanssa. Tiesin ilman kirjaakin, että tämä on se kohta mikä pitää vaan puskea läpi, mutta silti oli hauska lukea siitä niin hyvä selostus kuin mitä kirjassa oli.

Vaikka pidin Abelin kirjasta se jäi minulta melkein kesken. Luin alkuun n. 50% ja sitten tuli stoppi joka kesti kuukauden, melkein pari. Googletin jopa ohjeita, miten e-kirja palautetaan amazonille, mutta onneksi nappi ei ollut näkyvillä sillä kirjan loppupuolisko osui ja upposi. 

Jos kirjasta on pakko antaa jotain kritiikkiä, niin se on nimi. Growing Gills. Aina kun mietin nimeä, mieleen nousee ensimmäisenä kalalta haisevat kädet ja märkä kalannahka. Kai nimessä viitataan siihen, että oppii sukeltamaan (ehkä).

Elokuussa luettu

Kuuntelin:

Real Artists Don't Starve. Kiinnostuin tästä podcastin kautta. En muista missä podcastissa Goins oli vieraana, mutta sitä kautta löysin hänen Portfolio Life -podcastin. Se mikä minua kiinnosti tässä podcastissa olivat jaksot ”How to write your best book” (alkaen jakso 157) missä Goins nauhoitti. Keskustelut joita kävi Marion Roach Smithin kanssa, joka on hänen writing coach. Podcasti on ihan hauska ja olen alkanut kuuntelemaan alkupään jaksoja. Olen joskus aikaisemminkin sanonut, että Goins ärsyttää minua. No tässä podcastissa minua ärsyttää Goinsin juontajapari Andy Traub koska hän keskeyttää Goinsia ihan jatkuvasti täysin turhanpäiväisillä kommenteillaan. Traub saattaa esim sanoa Goinsille, ”kerro tämä tarina…” ja sitten kun Goins aloittaa hän ei saa ainuttakaan lausetta loppuun ilman, että Traub sanoo jotain väliin. Kuuntelin tätä kerran ulkona kun olin lenkillä ja ulos purkautui aivan sponttaaninen ”Herranjumala anna sen nyt puhua loppuun” -huudahdus. Tämän jälkeen piti tietenkin vilkuilla ympärille, että kuka kuuli :D

Mitä tulee Goinsin kirjaan Real Artists Don't Starve, niin se oli ihan ok. Mielenkiintonen, mutta en voi sanoa, että siitä olisi jäänyt ihan hirveästi käteen. 
 

Do the Work. No, tästä ei jäänyt mitään käteen. Kuuntelin kirjan, mutta myös palautin sen.

Stephen King – It.

Jos et ole lukenut kirjaa ja haluat välttyä juonipaljastuksilta, niin nyt kannattaa lopettaa lukeminen tähän. 
 

Vaikea määritellä, mitä mieltä olen itistä. Toisaalta pidin siitä, toisaalta siinä oli ainakin 500 sivua liikaa. Luku-uupumus iski loppumetreillä ja oli todella vaikea pakottaa itsensä kirjan ääreen. 
 

Kirjassa liikutaan kahdessa aikatasossa: vuonna 1958 kun päähenkilöt ovat lapsia ja vuonna 1985 kun he ovat aikuisia. Päähenkilöitä on ehkä hiukan liikaa, eli 7. Minulta ainakin meni ikuisuus erottaa heitä kunnolla toisistaan. En millään meinannut muistaa kenellä oli astma ja kuka oli trashmouth. 
 

Tarinan suurin pettymys oli lapsiporukan ainoa tyttö, Bev. Alkuun Bev oli ihana, itsenäinen poikatyttö, mutta loppua kohden hänestä ei ollut paljonkaan hyötyä. Lopputaistelussa hän ei tehnyt mitään. Sen jälkeen kun lapset ovat kohdanneet itin ja kukistaneet sen (tai luulivat kukistaneensa), se voima joka piti lapsia yhdessä alkaa kadota. Bev sitten kaikessa neroudessaan keksii, että voima säilyy jos kaikki pojat panee häntä. Minkä jälkeen Bev (11 v) riisuutuu alasti ja pojat tulee yksitellen hänen luokse. Aikuisina kun kaveriporukka kohtaa itin uudelleen, Bev ei tee edes tämänkään vertaa. 
 

Suosikkihahmoni näistä lapsista oli Ben. Ihana symppis pullukkapoika. 
 

It tulee elokuvateattereihin ensi viikon perjantaina ja ajattelin käydä katsomassa sen jossain vaiheessa. Elokuva keskittyy ainoastaan siihen osaan tarinaa jossa hahmot ovat lapsia joka oli kirjan paras osa. 


Olipa valituspainoitteinen postaus. Syytän tukkoista päätä ja flunssaa

Näiden lisäksi luin myös pari kirjaa Kellotornia varten. 

Seuraavaksi ajattelin tarttua Mia Vänskän Musta kuu -kirjaan.

7/27 sekä 7/26

Editointi ja uudet tekstit etenee pikkuhiljaa.

K:n osuudet

Olen menossa luvussa 11, mutta jouduin hyppäämään muutaman luvun alusta koska en vielä ihan tiedä miten niiden kanssa pitää toimia. Editoituna on seitsemän lukua ja kahdeksas on työn alla.

F:n osuudet

Olen kirjoittanut raakatekstiä seitsemään lukuun. Yhtä niistä kehtaan hädin tuskin merkitä tehdyksi, koska tekstiä on niin vähän. Kirjoitin luvun ydinosan, mutta kaikki tapahtuu tällä hetkellä tyhjiössä. En osaa ankkuroida tätä vielä tiettyyn paikkaan enkä ole vielä ottanut selvää, oliko siihen aikaan olemassa sitä tekniikkaa, jota haluan käyttää. Kaikki taustatyö minkä olen tähän menneessä tehnyt, on liittynyt K:n osioihin.

Tänään on vapaapäivä ja tarkoitus on hoitaa asioita ja kirjoittaa. Kingiäkin pitäisi lukea. Olen sivulla 815 ja vielä yli 500 jäljellä. Viime viikko oli ensimmäinen työviikko loman jälkeen ja huomasin, etten jaksanut tarttua kingiin työpäivän jälkeen. Viikonloppuna sain luetuksi parisensataa sivua. Yritän panostaa tähän nyt tänään ja viikonloppuna, sillä haluaisin saada kirjan luetuksi tämän kuun puolella. 

Muuta?

Tänään taas mietin, että miten voin kirjoitella näitä turhanpäiväisiä päivityksiä kun maailmalta ja suomestakin kuuluu ikäviä uutisia. Toisaalta mitä muutakaan voisin tehdä? Maailmassa tapahtuu jatkuvasti ikäviä asioita ja tämä blogi ei ole se paikka jossa käsittelen niitä. En ole someaktivisti. Kun on tarvetta puhua jostain, se tapahtuu somen ulkopuolella. 

Worldcon raportointia

Ensimmäinen worldcon on vihdoin ohi. Ihana kokemus. Osa porukasta oli panostanut tapahtumaan hienoilla puvuilla, minä kuljin siviileissä joukossa. Paneelit olivat hyvin eri tasoisia. Osassa aika hujahti hetkessä ohi, toisissa se mateli. 

 

Otin kirjoitusvihon mukaan ja kirjoitin Conin aikana puolitoista lukua raakatekstiä sekä useampi sivu juonipohdintaa. Jokaisen ohjelman väliin jäi viisitoista minuuttia siirtymäaikaa. Siinä kun ensin vaihtoi huonetta, käteen jäi useimmiten kymmenisen minuuttia luppoaikaa. Sillä ajalla kirjoitin. 

 

Vaikken ole mikään erityisen fantasia- /scifi- genren suurkuluttaja, sain tapahtumasta silti paljon irti. Tässä pieni raportointi tapahtumasta.

Keskiviikko:

Ehkä vähiten tuottelias päivä. Luentosalit olivat conin alussa liian pienet osallistujamäärään nähden joten näkemättä jäi muutama paneeli koska en mahtunut huoneeseen. Opin senkin kantapään kautta, että jos ohjelmassa luki workshop, sinne piti ilmoittautua etukäteen. Kävin tutustumassa näyttelyihin tässä välissä, joten ei se aika hukkaan mennyt. En mahtunut katsomaan Live tea and Jeopardy -ohjelmaa jossa haastateltiin George R. R. Martinia.

Torstai:

Ehkä eniten odottamani ohjelma oli juuri torstaina. Ditch diggers -podcastin nauhoitus. Se ei ollut ihan perinteinen podcast-jakso vaan vähän sellainen coni-hassuttelu. Oli silti hauska seurata nauhoitusta vaikka vain yksi kahdesta juontajasta oli paikalla.

Perjantai:

Olin paikalla klo 11 – 22. Tämä oli ainoa päivä kun toivoin, että olisin ottanut kirjan mukaan. En kuitenkaan jaksanut raahata kingiä laukussa (1376 s. Pokkari). Luen myös yhtä (paljon ohuempaa) kirjaa Kellotornia varten, mutta se oli conilukemiseksi liian tietopainoitteista ja uutta kirjaa en jaksanut aloittaa.

Illalla osallistuin Hugo-juhlaan. Takapuoli puutui loppua kohti, mutta sain sentään kuvan George R. R. Martinista. 

George R. R. Martinin takaraivo

Lauantai:

Näin Martinin uudestaan kun kävin vilkaisemassa signeeraustilaisuutta. En jonottanut nimikirjoitusta, vaan seurasin sitä vähän sivummalta. Olin paikalla tilaisuuden loppupuolella, joten suurin ryysis oli ohi. Oli ihan hauska nähdä hänet livenä vaikkakin vain vilaukselta, koska sitten piti jo siirtyä seuraavaan paneeliin. 

 

Conin antoisin ja mielenkiintoisin paneeli oli lauantaina kuudelta. 1001 years later: What happened with arabian fiction. Viidestä keskustelijasta kolme oli tullut paikalle. Yksi oli joutunut jäämään kotiin perhesyistä, toinen ei saanut viisumia ajoissa. Kolme vetäjää oli kuitenkin ihan hyvä määrä ja miehet vetivät todella mielenkiintoisen keskustelun vaikka mikrofonit lakkasivat toimimasta ja ilmastointikin meni kiinni jossain vaiheessa. Lämmin tunnelma, ei voi muuta sanoa. Arabialainen scifi-kirjallisuus on nousussa ja kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta. Vaikka miehet pistivät vitsiksi fatwat ja muut, niin ei se lopulta ole kuitenkaan naurun asia kirjoittaa oma henki vaakalaudalla. Sitä miehet korostivat, että 60% esim. Saudi-Arabian asukkaista on alle 30-vuotiaita jotka janoavat oman maan kirjallisuutta. Latasin pädille kolme näiltä miehiltä käännettyä kirjaa (jakoivat linkit ilmaisiksi). Ajattelin lukea nämä heti kun selviän itistä ja muutamasta varauksesta.

Kotimatkalla onnistuin osumaan keskelle myrskyä ja olin ihan uitettu kun tulin kotiin. Muutama puukin oli kaatunut sen reitin varrelta jota käytin, mutta onneksi en ollut paikalla kun räsähtivät maahan. Nyt odotan innostuneena luvattua helleputkea, koska tennarit on parvekkeella ja ne ei ole vieläkään kuivat.

Sunnuntai:

Coniväsymys iski jo aamusta. Oli vaikea herätä ja keho oli jäykkä. Kolmesta suunnitellusta paneelista osallistuin vain kahteen. Energia loppui kesken ja vilutti.

Tänään on onneksi vapaapäivä, mutta huomenna alkaa työt ja arki. Sen verran innostuin conista, että suunnitellaan miehen kanssa Dubliniin menoa kun coni on siellä kahden vuoden päästä. Vielä ei kuitenkaan voida varata hotelleja, koska huoneita ei voi varata niin pitkälle. Oli siis antoisa Coni ja ihana lopetus kesälomalle.