sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Vaikeeta

Mulla ei ole vaikeeta, mut bloggrilla on. Jostains syystä postauksia näkyy vain yksi kerrallaan, ainakin minulle. Tämä sekä puhelimella että koneella (myös eri selaimilla). Googletin ja nähtävästi muilla on esiintynyt tätä onglemaa vuosi sitten kesäkuussa.

Yksi ratkaisu oli ottaa blogi pois draft muodosta. Tarkistin ja blogi ei ole siinä muodossa joten se siitä ratkaisusta. Laitoin bloggerille palautetta, saa nähdä jaksavatko korjata ja kuinka pian.

Muuten pääsiäinen on mennyt ihan rauhallisesti. E:n kolmos luku edistyy, ensin vain paperilla, mutta tänään vihdoin aloin muokkaamaan jo scrivener versiota. Huomisen ajattelin pyhittää kirjoittamiselle (patisi jos menen päivällä salille), eilinen kun meni täysin pelaamiseen. Tänään sentään kirjoitin, vaikka päivällä olikin vieraita.

Liian nopeasti mennyt tämä loma, tuntuu että voisin hyvin olla vielä tovin kotona. Toukokuussa vapaata on kokonainen viikko, jos vaan saan jatkettua tätä noin luku viikossa tahtia, minulla voisi olla kymmenen lukua E:tä siinä vaiheessa kasassa. En osaa edes kuvitella vielä, miltä kymmenen lukua E:tä tulee näyttämään.