perjantai 26. helmikuuta 2016

24 / 26 / 30 614

Maanantai 22.2.
Kyllä mä sitten kirjoitinkin eilen. Varttia vaille kymmenen, kun jo suunnittelen nukkumaan menoa, päätän kirjoittaa ylös yhden ajatuksen joka juolahti mieleen. Otan kirjoitusvihon esille ja kymmenen yli kymmenen lopetan. A4-sivun verran syntyi tekstiä, mikä oli aika lailla yksi kohtaus.
Tänään kirjoitin vain lisää raakatekstiä ja siirsin sen sitten koneelle, muuten vain tein kotihommia ja luin.
Olin jotenkin hyvin onnessani yhdestä henkilön kuvailusta jonka tänään kirjoitin, että kävin lukemassa sen miehelle, vaikka sanat hakivat vielä muotoaan ja lauseet oli ihan vinksahtaneita.


Tiistai 23.2.
Herään puoli kahdelta ja erehdyn miettimään kaikenlaisia asioita enkä sitten saa enää unta. Nousen ylös, keitän kupin teetä ja kirjoitan. Puolitoista tuntia, luku on valmiina ja menen takaisin nukkumaan. Aamuherätys on puoli seitsemän ja se on yhtä tuskaa.
Eilen tajusin että yksi niistä kolmesta luvuista, jotka piti vielä kirjoittaa, ei oikeastaan enää toiminut. Tiedän että alkuun tulee muutoksia, jotka vaikuttavat tapahtumien järjestykseen, mutten vielä hahmota järjestystä. Joten annoin luvulle nimen ”Epämääräisiä pätkiä” ja siirsin sen syrjään, sillä sitä se tällä hetkellä on, vain kasa epämääräisiä lauseita ja dialoginpätkiä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että olen yhden luvun päästä menneisyyden ensimmäisestä versiosta :)
Illalla kirjoitin vielä neljä riviä raakatekstiä. Ei mitään sen jännempää. 

Perjantai 26.2.
Tiistai- ja keskiviikkoiltana kirjoitin pelkkää raakatekstiä. Torstaina töihin vasta iltaan ja ajatus oli kirjoittaa aamulla viimeinen luku. Yksi katse tekstiin ja tiesin etten jaksa. Kirjoitan sitten viimeisen kohtauksen raakatekstin ja tyydyin siihen. 
 
Tänään herätys soi viideltä. Vajaa tunti kirjoittamista ja saan kaksi kolmesta kohtauksesta valmiiksi. Viimeistä työstän vähän päivällä ja töiden jälkeen. Tämän viimeisen kohtauksen kohdalla voisi käyttää helposti mitä tahansa metaforaa, missä puhutaan ruumiinosien kiskomisesta irti (raajat, kynnet, hampaat…), ihan saa vapaasti valita.
Huomasi kyllä että tämän viikon aikana kirjoittaminen väsytti. Puhtia ei riittänyt ja olin todella onnellinen kun sain järkeiltyä asiat niin, että tämän viikon lukumäärä tipahti kolmesta kahteen sillä kolmatta en tiedä, olisinko enää jaksanut kirjoittaa. 
 
Oli tämä viikko kuinka vaikea tahansa, nyt se on ohi. Ensimmäinen raakile tästä menneisyydestä on toistaiseksi paketissa. 
 
Nyt pistän tämän menneisyyden osuuden tauolle ja seuraavan kerran vilkaisen sitä vasta 18.3. eli kolmen viikon päästä.
 
Mitä sitten näiden kolmen viikon aikana? No ainakin paljon lukemista ja sitten kirjahyllyssä on kasa lukuja, jotka odottavat editointia. Kun tein edellisen editointikierroksen nykyhetken lukuihin, kaikki uudet luvut kirjoitin siihen pisteeseen, että ne oli valmiina tulostettavaksi. Nyt sitten otan ne käsittelyyn ja käyn läpi punakynän kanssa. 


Ensimmäiseen versioon meni siis 44 päivää ja saldoksi tuli 30 614 sanaa. Eli meni pidempään ja teksti oli lyhyempi kuin nano, ja silti tuntui etten olisi voinut saada tätä yhtään nopeammin valmiiksi. 

Harmi vain ettei tämä viimeinen luku loppunut mihinkään kirjoittamisen nousuhumalaan. Olisi ollut mukava lopettaa projekti onnellisen olotilaan, sen sijaan että on vain kiitollinen ettei tekstiä tarvitse huomenna enää nähdä.