Maanantai
22.2.
Kyllä
mä sitten kirjoitinkin eilen. Varttia vaille kymmenen, kun jo suunnittelen nukkumaan menoa, päätän kirjoittaa ylös
yhden ajatuksen joka juolahti mieleen. Otan kirjoitusvihon esille ja
kymmenen yli kymmenen lopetan. A4-sivun verran syntyi tekstiä, mikä
oli aika lailla yksi kohtaus.
Tänään
kirjoitin vain lisää raakatekstiä ja siirsin sen sitten koneelle,
muuten vain tein kotihommia ja luin.
Olin
jotenkin hyvin onnessani yhdestä henkilön kuvailusta jonka tänään
kirjoitin, että kävin lukemassa sen miehelle, vaikka sanat hakivat
vielä muotoaan ja lauseet oli ihan vinksahtaneita.
Tiistai
23.2.
Herään
puoli kahdelta ja erehdyn miettimään kaikenlaisia asioita enkä
sitten saa enää unta. Nousen ylös, keitän kupin teetä ja
kirjoitan. Puolitoista tuntia, luku on valmiina ja menen takaisin
nukkumaan. Aamuherätys on puoli seitsemän ja se on yhtä tuskaa.
Eilen
tajusin että yksi niistä kolmesta luvuista, jotka piti vielä
kirjoittaa, ei oikeastaan enää toiminut. Tiedän että alkuun tulee
muutoksia, jotka vaikuttavat tapahtumien järjestykseen, mutten vielä
hahmota järjestystä. Joten annoin luvulle nimen ”Epämääräisiä
pätkiä” ja siirsin sen syrjään, sillä sitä se tällä
hetkellä on, vain kasa epämääräisiä lauseita ja dialoginpätkiä.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että olen yhden luvun päästä
menneisyyden ensimmäisestä versiosta :)
Illalla
kirjoitin vielä neljä riviä raakatekstiä. Ei mitään sen jännempää.
Perjantai
26.2.
Tiistai-
ja keskiviikkoiltana kirjoitin pelkkää raakatekstiä. Torstaina
töihin vasta iltaan ja ajatus oli kirjoittaa aamulla viimeinen luku.
Yksi katse tekstiin ja tiesin etten jaksa. Kirjoitan sitten viimeisen
kohtauksen raakatekstin ja tyydyin siihen.
Tänään
herätys soi viideltä. Vajaa tunti kirjoittamista ja saan kaksi
kolmesta kohtauksesta valmiiksi. Viimeistä työstän vähän
päivällä ja töiden jälkeen. Tämän viimeisen kohtauksen
kohdalla voisi käyttää helposti mitä tahansa metaforaa, missä
puhutaan ruumiinosien kiskomisesta irti (raajat, kynnet, hampaat…),
ihan saa vapaasti valita.
Huomasi
kyllä että tämän viikon aikana kirjoittaminen väsytti. Puhtia ei
riittänyt ja olin todella onnellinen kun sain järkeiltyä asiat
niin, että tämän viikon lukumäärä tipahti kolmesta kahteen
sillä kolmatta en tiedä, olisinko enää jaksanut kirjoittaa.
Oli
tämä viikko kuinka vaikea tahansa, nyt se on ohi. Ensimmäinen
raakile tästä menneisyydestä on toistaiseksi paketissa.
Nyt
pistän tämän menneisyyden osuuden tauolle ja seuraavan kerran
vilkaisen sitä vasta 18.3. eli kolmen viikon päästä.
Mitä
sitten näiden kolmen viikon aikana? No ainakin paljon lukemista ja
sitten kirjahyllyssä on kasa lukuja, jotka odottavat editointia. Kun
tein edellisen editointikierroksen nykyhetken lukuihin, kaikki uudet
luvut kirjoitin siihen pisteeseen, että ne oli valmiina
tulostettavaksi. Nyt sitten otan ne käsittelyyn ja käyn läpi punakynän kanssa.
Ensimmäiseen
versioon meni siis 44 päivää ja saldoksi tuli 30 614 sanaa. Eli
meni pidempään ja teksti oli lyhyempi kuin nano, ja silti tuntui
etten olisi voinut saada tätä yhtään nopeammin valmiiksi.
Harmi vain ettei tämä viimeinen luku loppunut mihinkään kirjoittamisen nousuhumalaan. Olisi ollut mukava lopettaa projekti onnellisen olotilaan, sen sijaan että on vain kiitollinen ettei tekstiä tarvitse huomenna enää nähdä.
