maanantai 8. toukokuuta 2017

Luku yhdeksän

Tämän viikon tavoitteena on editoida luku yhdeksän. Ne kuusi lukua jotka olivat viime viikon tavoitteena muuttuivat kahdeksaksi kun oli järkevää erottaa kaksi kohtausta omiksi luvuiksi. Tämä editointiosuus mitä nyt teen on mielestäni se hauskin vaihe. On ihanaa ottaa raakatekstiä ja muokata se sellaiseksi, ettei sitä tarvitse hävetä.

Teksti ei ole täydellistä tässäkään versiossa. Joskus onnistun löytämään oikeat sanat joskus en. Joskus tyydyn siihen, että lauseessa sanotaan se mitä pitää sanoa ja siirryn eteenpäin. Ne oikeat sanat voivat löytyä hiukan myöhemmin. Seuraavana päivänä kun luen tekstiä uudelleen tai joskus vasta seuraavalla editointikierroksella.

Nämä kahdeksan lukua eivät tule olemaan valmiina kesäkuuhun mennessä. Jos luku / viikko tahti pitää niin tässä hommassa menee koko kesäkuu. 

Söin juuri Yosan lime-kookos jogurtin. Yleensä rakastan kaikkea mihin on pistetty kookosta, mutta tätä ei kyl voi kehua kellekään.