maanantai 30. syyskuuta 2019

Tiivistämistä

Tänään tartuin pitkästä aikaa Kellotornin tiedostoon. Poistin loppupäästä muutaman turhan luvun ja editoin toiseksi viimeisintä. Sain tehtyä puolet ja sitten oli jo kiire pysäkille. Ainoa kirjoitustavoite tälle viikolle on saada tuo luku tehtyä. Tuntuu siltä kuin siitä olisi ikuisuus, kun viimeksi editoin mitään ja pakko myöntää, että rima tarttua toimeen oli korkealla. Kuinka nopeasti sitä uskottelee itselleen, ettei enää osaa mitään.

En ole ehkä editoinut, mutta olen kirjoittanut. Enimmäkseen vaan kaikenlaista juoneen liittyen, kun olen yrittänyt purkaa auki sen ongelmia. Se nytkähti eteenpäin viikko takaperin ja sitten uudelleen lauantaina (suihkussa tietenkin).

Kellotornin suurin ongelma on oikeasti sama, mitä minulla oli E:n kanssa. Tiesin alun ja lopun, mutta se miten sinne loppuun päästiin oli kauhean monimutkaista. Ne muokkauskierrokset, jotka tein E:n kanssa ennen kuin sain sopparin oli enimmäkseen juuri tätä tiivistämistä. Mitä enemmän tiivistin, sitä paremmin kaikki toimi. Kellotornissa on menossa nyt sama vaihe.

Muuta

Uusin podcast ihastukseni on Marginally podcast. Podcastin voi tiivistää aika lailla siten, että miten yhdistää kirjoittaminen arkeen, kun on työt ja perhe ja ihan normi elämää. Podcasti on enimmäkseen näiden kahden juontajanaisen jutustelua, mutta joskus haastattelevat myös vieraita. Podcastissa on ihanat juontajat ja mielenkiintoiset aiheet ja vain kerran olen ollut näitten naisten kanssa eri mieltä. Tämäkin johtui oikeasti siitä, että podcastissa esiintyvä vieras julisti kaikki bloggaajat laiskoiksi sillä se mitä pitäisi tehdä, on julkaista omaa fyysistä kirjallisuuslehteä.

Jokainen tyylillään. Itse en jaksa mitään, mistä tulee kiireen tuntu. Bloggaaminen on siitä ihanaa, että kaikista näistä sosiaalisen median lajeista se on jotenkin rauhallisin.

Mietin myös tosi pitkään, että mainitsenko myös tätä toista podcastia, eli Unpublished. Syy miksi mietin tästä puhumista on yksinkertaisesti se, että minulla on hirveästi mielipiteitä tämän podcastin sanomasta. Mutta kaikista mun mielipiteistä huolimatta olen silti kuunnellut kaikki jaksot ja on siellä joukossa muutama ihan sellainenkin, mitä voisi suositella.

Ja sellainen hauska juttu tähän lopuksi, että kun löysin ensin tämän juontajan instagramin ja siellä luki tiedoissa

Podcast: Unpublished 

Niin ensimmäinen ajatus oli, että ai, hän ei ole vielä julkaissut sitä podcastia. No tulenpas joskus toiste katsomaan 😊