Vuoden viimeinen päivä

Jos jotenkin pitää summata tämä vuosi niin tekisin sen yhdellä sanalla: odotus. Suurimmat odottamiset liittyvät E:hen, mutta kyllä minä kaikkea muutakin olen joutunut odottamaan esim Pennaa – vieläkin. Niitä sentään lähetellään jo maailmalle. He aloittivat lähettämisen mustista (minulla on vihreä) ja US-näppäimistöstä (minulla on saksalainen). Jos hyvin käy se tulee ehkä ensikuun puolessavälissä. 

 

Kuten olen aikaisemmin jo maininnut, en ole onnistunut pitämään kiinni tavoitteesta jonka asetin viime vuonna joka oli, että minulla olisi Kellotornin ensimmäinen versio valmiina. K:n osuudet ovat ihan hyvässä kuosissa, mutta L:n ovat vasta raakatekstiä kirjoitusvihossa. 

 

Eilen aloitin E:n editoimisen. Haluan muuttaa kolme asiaa. Kaksi ensimmäistä ovat aika pieniä ja tein ne jo eilen, mutta kolmas on vähän isompi ja se tuottaa tällä hetkellä ongelmia. Minulla on yksi pieni pulma, jota en ole onnistunut vielä ratkaisemaan. 

 

Puhun E:stä enemmän joskus myöhemmin kun asiat ovat selkeämpiä sillä tämän kässärin sutheen odotus ei ole vielä ohi.

Tämä uusi vuosi menee flunssassa. Onneksi on burana  jolla voi ylläpitää normaalisuuden kulisseja pystyssä. Ei ole niin kurja olo, kun vetäisee sellaisen naamaan. 

Olisi ikävä lopettaa vuosi tällaiseen valitusvirteen, joten tässä piristystä päivään.  

Meille tuli sitten muutamaksi viikoksi hoitokoira kylään. 

 

Tämä kuva aika lailla summaa hierarkian tässä meidän uusioperheessä. Vuode tuli siis koiran mukana, ei ole kissan oma <3

Hiukan editoinnista ja hyvää Joulua

Nyt se on käyty läpi. Kaksikymmentäneljä lukua,188 sivua ja hyvin paljon punakynämerkintöjä tekstin sekaan. Editoinnissa on menossa luku 5 eli hitaasti tullaan jäljessä, mutta ei se haittaa. Iloitsen siitä, että yksi osa on taas takanapäin.

Poistin sivukaupalla tekstiä, vaihdoin muutaman luvun paikkaa ja merkkasin kommentteihin ne kohdat joihin pitää kirjoittaa uutta. Lopputulos ei ole vielä kaunis, mutta ainakin se on selkeämpi. Parasta on kuitenkin se, että huomasin viihtyväni tekstin parissa. Nyt on hitusen varmempi olo sen suhteen, että ehkä tästä vielä joskus tulee jotain. 

 

Näissä tunnelmissa toivotan kaikille hyvää joulua!

Editointia ja vähän joulutunnelmaa

Hirveän laiskasti olen nyt jotenkin kirjoitellut tänne blogiin. Enimmäkseen ihan siitä syystä, ettei tunnu olevan oikein sanottavaa. 

 

Aloittelin alkukuusta Kellotornin tulostetun version läpikäymistä. Prosessi oli hidasta koska työstin tekstiä luku kerrallaan. Luin ja korjasin yhden luvun, siirsin korjaukset koneelle ja editoin luvun vielä kertaalleen ennen kuin siirryin seuraavaan. Viisi lukua jaksoin käydä läpi tällä tekniikalla ja sitten meni hermot siihen kun tuntui, että aivan liian moni asia on kesken. Joten kävin sitten koko nivaskan viikonloppuna läpi ja nyt siirtelen korjauksia koneelle. Editointia teen jälkijunassa ja pikkuhiljaa. Sitä voi tehdä sitten senkin rinnalla kun siirrän L:n osuudet koneelle. 

 

Tänään oli yllättävän hektinen työpäivä, sitten treenit ja vähän kotihommia. Luin loppuun metropoliitta Pantaleimonin Murha näyttämöllä ja nyt mietin, mitä lukisin seuraavaksi. Olen ihastunut täysin Pantaleimonin kirjoihin. Niissä on sitä sama leppoisa tunnelma kuin Autereen kirjoissa. 

 

Arki rullaa ja jouluvalmistelut nakertaa vapaa-aikaa. Joulua ajatellen olen paistanut kauhean vaaleaksi jääneen piparkakkutalon (jonka mies on kylläkin jo syönyt) ja tehnyt hyviä, mutta liian lötköjä joulutoffeita. Yritin olla tehokas ja tehdä mahdollisimman paljon asioita etukäteen valmiiksi minkä takia keittelin toffeitakin hyvissä ajoin. Sitten kun toffee maanantaina kiehuili kattilassa luin reseptin loppuun ja siinä sanottiin, että toffeet säilyy vain viikon! Joten syötin tämän satsin miehen työkavereille ja huomenna on suuri fudgenkeittopäivä numero kaksi.

Marraskuussa luettu

 

Olipa ihana uppoutua uuteen Ruth Gallaway -tarinaan. Pidin ensimmäisestä paljon ja tämän laitoin heti varaukseen kun tajusin, että se on olemassa. Seuraavan suomennos taisi tulla ensi vuonna. Eihän nämä kirjat ole mitään sivistyksen huippua, mutta ei kaiken tarvitsekaan olla. Joskus on ihana vain viihtyä tarinassa. Jos jostain pitää antaa kritiikkiä niin se on kaikki ne perunalastut joita tässä syötiin. Teki vain itselläkin koko ajan mieli :/

Ärsyynnyn aika harvoin kirjan kirjoitustyylistä, mutta Leona Kortit on jaettu -kirjassa tyyli tökki ja pahasti. Teksti oli jotenkin niin kömpelöä ja kankeaa, että melkein jätin kirjan kesken. Leonan kohdalla näkee kuitenkin sen, että jos tarinassa on tarpeeksi imua, kirja saa paljon anteeksi. Tarina siis veti. Ei minua kyllä koskaan tehnyt mieli tarttua kirjaan, mutta sitten kun pakotin itseni sen äärelle, en oikein meinannut saada lukuhetkeä katkaistua. Tässä oli todella hyvä cliff-hanger sarjan seuraavaa osaa varten, mutta on hyvin epätodennäköistä, että tartun siihen. 

Leonan jälkeen (missä oli vähän liikaakin stressiä ja juoksemista), oli ihana tarttua kirjaan jonka päähenkilö esitellään siten, että hän makaa sohvalla ja lukee lehteä<3 Vanhat rouvat eivät juokse ja Leonan jälkeen tämä tuli tarpeeseen. Ihanan leppoisa murhatarina, jossa ei pidetä kiirettä ja kahvikin juodaan rauhassa. Olin kipeenä yhden päivän ja tartuin tähän kirjaan. Hyvä tapa viettää sairaspäivä. 

Olipa ajatuksia herättävä sarjakuva. En ollut jotenkin tajunnut, millaista törkyä jotkut voivat saada vain siksi, että kirjoittivat jotain mistä toinen ei pitänyt. Tätä kirjaa olen suositellut jo monelle ja varmaan suosittelen sitä jatkossakin. 

Ei mitään muistikuvia mitä luin Vihan ja inhon internetin ja Adan algoritmin välissä, mutta jotain kuitenkin. Minulla on jopa mielikuvia kirjan palauttamisesta, muttei mitään hajua, mikä se kirja saattoi olla. Selvästi mieleenpainuva lukukokemus. 

Tähän kirjaan tömäilin aika-ajoin ja lopulta päätin myös tarttua siihen. Kyse on siis Ada Lovelacen elämänkerrasta ja siitä, miten hän päätyi kirjoittamaan ensimmäisen tietokone-algoritmin. Enemmän tässä käsitellään Adan ja häneen vaikuttavien ihmisten elämiin, ettei sitä ohjelmointipuolta lopulta ihan hirveästi käsitelty. Oikeastaan olin yllättynyt kuinka vähän siihen lopulta keskityttiin. 
On kyllä ollut mielenkiintoisa spekuloida sitä, että jos digi-aika olisi todellakin alkanut jo sata vuotta aikaisemmin, missä olisimme nyt? 

Nyt luen Andy Weirin kirjaa The Martian. Elokuva oli hyvä ja kirja on vielä parempi.  

Edit 10.12. korjailin vähän kirjoitusvirheitä. Esimerkiksi kaikki Lenona -sanat = Leona.

Kaksi podcastia ja prosessista

Yritin katsella vähän noita aikaisempia postauksia, että olenko vielä maininnut näitä kahta podcastia ja nähtävästi en ole. Olen vain miettinyt postausta niin paljon, että päässä on jo melkein mielikuva sen kirjoittamisesta.

StoryShot Podcast – on Steven Manleyn lyhyt ja ytimekäs podcasti kirjoittamisesta, prosessista ja tekniikasta. Tätä ei voi kun suositella. Löysin tämän aika tuoreeltaan, joten pystyin kuuntelemaan kaikki jaksot saman päivän aikana. Jos pitää nyt jotain kritiikkiä antaa niin se on pituus. Nämä ovat pisimmillään noin parinkymmenen minuutin pituisia. Tämän miehen juttuja kuuntelisi mielellään pidempään. Hyvän ja viihdyttävän podcastin lisäksi on vielä juontajan ääni <3 <3 <3

Toinen mitä voin lämpimästi suositella on The Prollific Writer Podcast. Podcastin koko idea on siis kirjoittaminen ja nopeus. Pidin paljon alun jaksoista, missä Ryan J. Pelton kertoo omaa tarinaansa.

Varsinkin tämä Peltonin podcasti saa minut aina miettimään omaa prosessia (jonka tunnustan olevan tehoton). 

 

Se menee jotenkin näin:

1. Kirjoitan käsin uuden luvun raakatekstin. Sanamäärä joka siirtyy koneelle voi olla mitä tahansa 300 ja 800 välillä. Tämän lisäksi kirjoitan myös paljon kaikenlaista ylimääräistä joka jää paperille kuten äänenavausta, tai kysymyksiä. Joskus aloitan kirjoittamisen sanoilla: Ei mitään hajua mitä tässä pitäisi tapahtua. Nämä ylimääräiset raapustukset eivät ole turhia vaan auttavat minua pääsemään vauhtiin.
2. Siirrän raakatekstin koneelle. Tässä vaiheessa teksti voi laajentua hiukan. Jokin asia saa mielikuvituksen liikkeelle ja lähdenkin aukaisemaan herännyttä ajatusta. 
3. Kirjoitan raakatekstin uudelleen. En editoi vanhaa, vaan aloitan ensimmäisestä sanasta ja lähden kopioimaan vanhaa tekstiä. Tässä vaiheessa aukaisen ja laajennan raakatekstiä ja usein se löytää lopullisen pituutensa joka voi olla mitä tahansa 1200 ja 2000 välillä. 
4. Kirjoitan kaiken uudelleen. En koko lukua putkeen, mutta jonkin osan. Muutaman virkkeen kerrallaan joita sitten uudelleen kirjoitan niin monta kerta, että olen tyytyväinen. Joka kierroksella jotain muuttuu. Joskus löydän helposti lauseiden oikeat muodot, joskus totean pitkän väännön jälkeen, että tällä kierroksella en pysty parempaan ja siirryn tekstissä eteenpäin.

Kohdat 1-3 saattavat tapahtua aika lähekkäin. Yleensä siten, että 1-2 samana iltana ja 3 seuraavana päivänä. Esimerkiksi kellotornissa K:n osuudet menivät aikalailla näin. L:n osuudesta on olemassa vain raakateksti eli kohta 1. Kunhan Penna joskus saapuu taloon teen kohdat 2-3. Kohdan 4 aloitan vasta sitten, kun olen siirtänyt kaiken koneelle ja kirjoittanut edes kerran kaiken läpi.

Kun sanon blogissa, että kirjoitan uutta tekstiä, tarkoitan sillä kohtaa 3. Kun puhun editoimisesta, se on kohta 4. Teksti ei ole valmis kun kohta 4 on ohi. Vaan yleensä käsikirjoitus käy läpi monta 4-kierrosta. Siten jossain vaiheessa, kuten nyt K:n osuuden kanssa, tulee se hetki kun ei enää tiedä mitä tehdä ja sitten tulostan pinkan. Kunhan ne korjaukset on sitten taas projektissa, teen varmasti vielä ainakin kerran kierroksen 4.

Kuten sanoin, tehotonta, kun vertaa Peltonin haastateltaviin. En kuitenkaan koe mitään painetta muuttaa tätä. Olisihan se kiva, jos osaisin ajatella kone sylissä jolloin voisin hypätä yli kohdat 1-2 ja siirtyä suoraan kolmoseen. Mutta toisaalta, pidän käsinkirjoittamisesta. Pidän myös kohdasta 4 jossa teksti löytää oikean ulkoasun. Ne jatkuvat uudelleenkirjoittamiset saattavat kuulostaa työläillä, mutta minulla on usein niin hauskaa, että se on vaivan arvoista.

Tauko

Olis kiva kertoa miten hienosti editoiminen on edennyt, mutten voi. Lauseessa olisi kaksi valhetta: eteneminen ja hienous. 

 

Eteneminen onnistui tiettyyn pisteeseen asti ja sitten tuli stoppi. Neljä lukua jäi. Yksi sellainen josta puuttuu kohtaus ja kolme vaikeaa joista en tiedä mitä niiden kanssa tekisi. En ole varma pitääkö ne jättää vai poistaa ja jos poistan niin mitä tilalle jos mitään.

Yleensä kun teksti on tökkinyt näin pahasti syynä on ollut se, että jokin ei toimi. En valitettavasti kyllä koskaan tiedä mikä se jokin on ennen kuin vasta jälkikäteen.

Tulostin Kellotornin tiettyyn pisteeseen asti. Sanoja on n. 30500. Printtikasa odottaa kirjahyllyssä, että olisi joulukuu ja voisin sitten vähän kurkata. Toivottavasti pieni tauko auttaa. 

 

Kyllä se heti helpotti, kun ihan luvan kanssa voi olla koskematta tekstiin. Aikaisemmin vain ahdisti, kun mikään ei toiminut. Jos eteen tulee hirveä hinku kirjoittaa niin voisin edistää paria asiaa. Ensimmäinen on se puuttuva kohtaus ja toinen on tarinan aloitus. Aloituksesta on olemassa puolensivun mittainen raakile jota voisi ihan hyvin kirjoitella uudestaan.

Lokakuussa luettu

Löysin tämän kirjan kun Kirsin kirjanurkassa esiteltiin Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat. Köyhyys kiinnosta minkä takia tein tästä varauksen. Hyvä kirja ja mielenkiintoinen. Rankkoja tarinoita, mutta ei lohduttomia. 

Ainoa mikä minua häiritsi ja pahasti oli kirjan rasistinen alavire. Tämä on taas näitä juttuja joita jokainen lukee tavallaan. Pyysin miestä ja yhtä työkaveria lukemaan kirjan. He tiesivät tarttuessaan kirjaan, että tässä oli jotain mikä häiritsi minua, mutten sanonut mikä. Juteltiin kirjasta vasta sitten kun olivat lukeneet. Mies ei nähnyt tässä mitään rasistista kun taas työkaveri näki. Juttelin kirjasta myös toiselle työkaverille ja kerroin mikä tässä ärsytti. Hän sitten luki kirjan tietäen mikä "ongelmani" kirjan kanssa oli, muttei nähnyt samaa. 

Minulle tästä kirjasta jäi todella ristiriitainen olo. Toisaalta se oli todella hyvä, mutta sitten on tämä toinen puoli. 

Hieno kirja nationalismin historiasta ja nykytilasta. Ehkä vähän liian tiheään printattua tekstiä, sillä tämä oli niitä kirjoja joiden lukemiseen tarvitsin lasit. 

En tiennyt, että elokuva perustui kirjaan kun katsoin sen (ja pidin kovasti). Sitten kirja tuli sattumalta vastaan niin pitihän se lainata. Elokuvassahan keskitytään vahvasti Katherine Johnsonin, Dorothy Vaughanin ja Mary Jacksonin elämään, kun taas kirjassa fokus oli näiden naisten lisäksi myös laajemmin NASA:ssa ja sen historiassa. Koska elokuva on vielä aika tuoreessa muistissa oli todella hauskaa verrata elokuvaa kirjaan ja nähdä, miten asioita oli muokattu jotta ne toimisivat elokuvassa paremmin. Esimerkiksi se trailerissakin näkyvä kohtaus missä Katherine Johnson juoksee vessaan. Oikeasti hän käytti ihan pokkana naistenvessaa mihin ei oltu kiinnitetty kylttiä (mutta oletettiin olevan valkoisille). Kun taas se vessaepisodi tapahtui Mary Jacksonille, mutta ei ihan niin kuin elokuvassa näytetään.

Tämä oli kuukauden toinen kirja jota varten piti kaivaa lasit esille. Keski-ikä lähestyy!

Yllä olevat neljä kirjaa luin töitä varten. Näistä ehdoton suosikki oli Hirviön kutsu. Pidän kirjoista jotka saavat minut itkemään sillä en itke helposti. Jäälohikäärme oli hyvä paitsi loppu josta en pitänyt yhtään. Siinä oli muutenkin niin paljon sotaa, kuolemaa, irtoraajoja ja kärventyneitä ruumiita (mikä on toisaalta ihan järkevää kun ihmissotilaat taistelevat lohikäärmeitä vastaan), etten ole varma miten tätä voi vinkata. Itse koin ainakin ne sotakohtaukset todella ahdistavina.  

Näiden lisäksi luin yhden kirjan Kellotornia varten. 

Sain juuri luetuksi loppuun Januksen Kiven (aivan ihana) ja aloittelin jo vähän Jenny Rognebyn: Lenoa - kortit on jaettu.

Huomenna ajattelin kävellä kirjastoon ja hakea ne neljä varausta jotka odottavat noutoa. Hyllyssä seisoo myöskin The Martian joka kiinnostaa ehkä kaikista eniten, mutta se on veljeltä lainassa eikä eräpäivä hengitä samalla tavalla niskaan kuin kirjaston kirjojen kanssa.