perjantai 7. huhtikuuta 2017

Perjantai!

Onneksi on perjantai sillä en olisi jaksanut tätä viikkoa enää yhtäkään arkipäivää. Tavallaan viikko ei ole ollut kovin pitkä sillä olin maanantain vapaalla, mutta töissä on ollut kiirettä ja iltaisin olen ihan puhki. Tällä viikolla olen herännyt aivan liian monta kertaa neljältä. Aikaiset herätykset tekevät päivistä tuhottoman pitkiä, mutta ainakin on ollut aikaa kirjoittaa. Nukkuisin kyllä mieluummin, mutta minkäs teet. 
 
Sisältyi tähän viikkoon kuitenkin myös kaikenlaista kivaa. Eilen kävin kuuntelemassa Tiina Lifländeriä Pasilan kirjastossa (uskalsin jopa moikata) ja tänään olin Lahden fiktiopäivissä.  Kuulimme monta hyvää puheenvuoroa, mutta paras oli ehdottomasti Emmi Itärannan esitelmä. Hän kertoi kahdella kielellä kirjoittamisesta ja työskentelytavoistaan.
Kävin jopa lenkillä päivän päätteeksi. Lähdin ulos kun sade lakkasi, mutta parin askeleen jälkeen tihkui ja loppu lenkin sitä tuli sitten ihan kunnolla.