sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Sunnuntai


 
Eilen oli tältä erää viimeinen editointipäivä. Luin uudelleen nykyajan aikajanan ja korostin sieltä kaikki ne kohdat, jossa E vihjailee asioista. Tämän jälkeen pistin nämä tietyt sivut järjestykseen ja luin läpi, miten se juttu etenee. Sitten korjailin vielä jotain yksittäisiä pieniä asioita, pistin miehen lukemaan ensimmäisen ja viimeisen luvun (koska siellä oli tiettyjä muutoksia) ja sitten lähetin kässärin takaisin. Oli kyllä aika tyhjä olo siinä loppua kohden ja tuntui, että tällä hetkellä en osaa antaa kässärille enää mitään.  


Nyt on vähän outo fillis. Ei ole vielä sellaista oloa, että haluan tarttua mihinkään. Aukaisin tänään aamuyöstä (klo 2 kiitos kissan) Kellotornin scrivener tiedoston ja katselin sitä vähäsen. Kissalla on huono tapa, että se aloittaa aina joskus aamu yhden ja kahden maissa selittämään elämäntarinaansa (aika kovalla äänellä). Yleensä laitan makkarin oven kiinni ja kun herra huomaa, ettei kukaan kuuntele se menee nukkumaan. No viime yönä ei voinut laittaa makkarin ovea kiinni koska oli liian lämmintä, joten istahdin sohvalle, kissa tuli viereen nukkumaan ja minä kurkkasin Kellotornia. En ole vielä tehnyt sille mitään, mutta ehkä voisin tänään kirjotella vähän raakatekstiä ja yritän jotenkin päästä takaisin tähän tarinaan. Olisi todella ihanaa, jos saisin kirjoitettua loman aikana ne puuttuvat 15 lukua. Näiden ei siis tarvitse olla täysin valmiita, raakatekstikin riittäisi. 

Tänään on ollut lämmintä, mutta ei kuitenkaan tukalaa. Tuuletin on pyörinyt koko päivän, mutta sekin vain ykkösnopeudella. Tänään olen aika lailla vaan lukenut. Luin loppuun yhden kirjan, aloitin ja lopetin toisen ja aloittelin kolmatta. Tämän lisäksi olen vähän siivoillut, pessyt pyykkiä, tehnyt pahaa lounasta ja polttanut kattilan pohjaan. 

 Tätä tein tänään. 

 Tätä voisin kokeilla ensi viikolla.

Vielä yksi viikko töitä.